20/2021

Kuten elämässä yleensä, pyörii myös mindfulnessin ympärillä kaupallisuus hyvin heterogeenisten tuotteiden ja hyvinvointivalmentajien myötä. Kirjallista materiaalia ja erilaisia kursseja aiheesta löytyy paljon. Ilmiöstä on tullut miljardiluokan liiketoimintaa varsinkin Yhdysvalloissa. Haastavaa tässä on se, että ”mindfulness” voi nykykeskusteluissa tarkoittaa miltei mitä vain. Erityisen ongelmallista kaupallisuudessa on, että pahimmallaan se latistuu välineelliseksi tekniikaksi ja markkinatuotteeksi (brändi) materialistisen, itsekeskeisen hyödyn tavoittelussa (McMindfulness). (Kortelainen 2018; Leppävuori 2016.)

Popularisoinnin myötä mindfulnessin filosofiset, uskonnolliset, opilliset ja historialliset kytkökset eivät suurelle yleisölle näyttäydy aina selkeästi. Sen valtavirtaistuminen liittyy laajempaan sosiaaliseen liikehdintään, terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtimisen kulutuskulttuuriin. Samalla se on identiteetin ja sosiaalisen statuksen rakentamistapa. Tämä hyvinvointiliike saa huomattavan innoituksen Aasian erilaisista uskonnollis-filosofisista perinteistä, etenkin joogan ja meditaation eri muodoista. (Husgafvel 2020.)

Komulaisen (2020) mukaan on kritisoitu, että näitä aasialaisia uskonnollisia traditioita on tässä uudessa henkisyydessä liian usein sopeutettu osaksi myöhäiskapitalista markkinakulttuuria. Sen myötä on kadotettu niiden yhteiskuntakriittisiä ja sosiopoliittisia ulottuvuuksia.

Pohjimmiltaan tietoinen läsnäolo on kyky ja suhtautumistapa, huomion suuntaamisen menetelmä, jota on mahdollista kehittää harjoittelemalla, kuten mitä tahansa taitoa. Siihen liitetään usein muita käsitteitä kuten oikea tarkkaavaisuus, tietoisuustaidot tai meditaatio. Käytännössä kaikilla niillä tarkoitetaan tarkkaavuuden suuntaamisen harjoittamista tässä hetkessä, kiinnittämällä tietoisesti ja arvostelematta huomioita asioihin sellaisena kuin ne ovat.

Se on siis mielen hallintaa. Harjoituksen myötä lisääntynyt tarkkaavaisuus kasvattaa kykyä pysyä tietoisena ympäristön tapahtumista. Samalla itsetuntemus ja itseluottamus lisääntyvät.

Tietoisuus‐ ja läsnäolotaidoilla tarkoitetaan keskittymistä kulloinkin meneillään olevan hetken kokemiseen, havainnointiin ja hyväksymiseen. Tämä nähdään esimerkiksi psykoterapian puolella lääkkeenä murehtimiseen.

Klemolan (2019) mukaan herää kuitenkin kysymys; missä muualla murehtiminen tapahtuu kuin nykyhetkessä? Jos murehdin, olen intensiivisesti läsnä murehtimisessa, jonka seurauksena nykyisyyteni on murehtimista. Tässä tilanteessa nykyhetkeen keskittyminen ei sinällään muuta mitään. On siis muutettava keskittymisen kohdetta, joka voi olla esimerkiksi aistien sisältö. Pysymme edelleen nykyisyydessä, mutta nyt läsnäolomme laatu muuttuu.

Meditaatio-kirjallisuudessa erotetaan usein kaksi tietoisena olemisen ja siis huomion suuntaamisen tapaa: helpommin ymmärrettävissä oleva kohteeseen suunnattu tietoisuus ja niin sanottu ”avoin tietoisuus”. Huomion suuntaaminen kohteeseen voi olla esimerkiksi aistimus hengitysliikkeestä. Avoin tietoisuus on vaikeampi käsite, jolla yleensä tarkoitetaan sitä, että ollaan tietoisia mielen sisältöjen kaikesta, jatkuvasta virrasta. Kyseessä on ”tarkkailevan itsen näkökulma”, eräänlainen ”metatietoisuus”. Mielen vaellus asiasta toiseen ei kuitenkaan ole sama asia kuin avoin tietoisuus. (Klemola 2019.)

Läsnäoloa kuvataan hetkessä olemiseksi tai olemiseksi tässä ja nyt. Herää toinen kysymys; miksi esimerkiksi eilisten tapahtumien muisteleminen tai huomisen suunnittelu – jossa ei siis olla sisällöllisesti tässä ja nyt, juuri nyt tapahtuvassa aistien virrassa – ei olisi toivottavaa? Muistellessani eilistä tapahtumaa olen kuitenkin tietoisesti läsnä tässä muistossa. Tietoisuus ja ”läsnäolo” kulkevat käsi kädessä, joten tarkkaavaisuutta ja tietoisuutta ei voi erottaa toisistaan. Juurikin tarkkaavaisuus määrää sen, mistä olen tietoinen. Itse asiassa ei ole mitään huonoa tai hyvää läsnäoloa, vaan kyse on siitä, mistä olemme tai haluamme olla tietoisia suuntaamalla siihen tarkkaavaisuutemme. Tässä mielessä välillä on hieman vaikea hahmottaa, millaista läsnäoloa erilaisissa mindfulness-harjoituksissa tavoitellaan. (Klemola 2019.)

Mitä sitten on ”nykyhetki”? Useimmille se tarkoittaa juuri parhaillaan ilmenevää, ”käsillä olevaa” ajanhetkeä. Vain nykyhetki on havaittuna olemassa, kun taas menneisyys ja tulevaisuus ovat muistoa tai spekulaatiota. (Purser 2015.)

Intuitiivinen tarkastelu arkipäiväisen ajallisen kokemuksen suhteen viittaisi siihen, että mindfulness-käytäntö, jonka tavoitteena on osallistua ”nykyhetkeen”, on ongelmallinen, ellei jopa kokemuksellisesti mahdoton. Ajan lineaarinen virtaus – siirtyen menneisyydestä, nykyhetkeen ja tulevaisuuteen – etenee eteenpäin sitä pitkin, mikä näennäisesti näyttäytyy (tai tuntuu) katkeamattomana jatkuvuutena pisteestä toiseen suoralla viivalla. Tapahtumat jakautuvat joko menneisiin muistoihin tai tuleviin toiveisiin, odotuksiin, pelkoihin ja toiveisiin. Se, mitä kutsumme ”todellisuudeksi”, sijaitsee lyhytaikaisessa ja hetkellisessä ”nykyhetkessä”, joka myös muuttuu jatkuvasti ”seuraavan hetken” saapuessa. Niin sanottu nykyhetki sijaitsee ajallisessa menneisyys-nykyisyys-tulevaisuus rakenteessa. Koska toimimme ikään kuin lineaarinen aika olisi absoluuttinen, ”menemme sen mukana”, rakenteen järjestyksen ehdollistamana. Vaikka olemme tietoisia ”psykologisesta ajasta”, otamme ”reaalimaailman” ajan objektiivisena ja kiinteänä. (Purser 2015.)

Buddhalaisuus (varsinkin Zen) käsittelee ihmisen suhdetta nykyhetkeen. Zen-taiteessa ja -harjoitteissa (esimerkiksi kalligafia, kendo) jokainen hetki on tärkeä, sillä jokainen hetki on mahdollisuus, jossa ihmisen todellinen itse nousee esiin (Klemola 2004).

Mindfulness on monisärmäinen ilmiö, jonka varsinaista merkitystä on vaikea, jopa mahdotonta määritellä. Se tarkoittaa eri yhteyksissä hyvin erilaisia asioita. Ei siis ole yhtä yleisesti hyväksyttyä teknistä "mindfulness" -määritelmää tai laajaa sopimusta käsitteen yksityiskohtaisista näkökohdista, johon se viittaa. Sana on käännös paalinkielen sanasta ”sati” (sanskrit smrti, ’muistaa’, ’tulla mieleen’) ja alun perin se on buddhalaisesta traditiosta (dharma) peräisin oleva käsite (Husgafvel 2020; Neale 2017).

Buddhalaisuuden keskeinen tavoite on pyrkimys kärsimyksestä (dukkha/duhkha) vapautumiseen. Oikea tarkkaavaisuus puolestaan on seitsemäs askel jalosta kahdeksanosaisesta polusta, joka vie kohti kärsimyksen päättymistä. Kyse on siis alun perin laajemmasta kokonaisuudesta mielen harjoittamisen viitekehyksessä (Taulukko 1).

Länsimaisessa lääketieteessä (varsinkin psykoterapiassa) tietoisuustaitoja on tutkittu ja käytetty useamman vuosikymmenen ajan. Massachusettsin yliopistossa työskentelevä Jon Kabat-Zinn on tämän modernin tutkimuksen pioneeri. Hän kehitti vuonna 1979 ohjelman, joka tuli tunnetuksi nimellä Mindfulness-Based Stress Reduction (MBSR, tietoiseen läsnäoloon perustuva stressinhallinta). Sen kesto on kahdeksan viikkoa, ja siihen liittyy mietiskelyä ja joogaharjoituksia. (Klemola 2013; Kortelainen 2018; Lehto ja Tolmunen 2016.)

Länsimaissa mindfulness-harjoitteita pidetään keinona lopettaa jotakin. Meistä tulee rauhallisempia, meillä on alhaisempi verenpaine, paremmat ihmissuhteet ja vähemmän stressiä, jos teemme näitä harjoitteita. Vaikka mindfulness-meditaatio ja siihen liittyvät erilaiset harjoitukset ovat sinällään arvokkaita harjoituksia, pelkästään käytännöllinen näkökulma ohentaa kuitenkin tämän meditaation olemusta – sitä kun ei alun perin suunniteltu keinoksi lopettaa jotakin vaan yhtenä osana tieksi tietoiseen elämäntapaan.

Myös tieteellisen tutkimus on kasvanut räjähdysmäisesti neljän viime vuosikymmenen aikana. Mindfulness-tutkimus kärsii kuitenkin metodin määritelmien ja menetelmien puutteista. Aiempien tutkimuksien väärät tiedot ja huonot menetelmät saattavat johtaa jopa kuluttajien vahingoittumiseen tai ainakin harhaanjohtamiseen ja pettymykseen. (Van Dam ym. 2018.)

Vaikka mindfulnessiin perustuvien interventioiden tehokkuus useissa terveysindekseissä on hyvin dokumentoitu, on perinteinen buddhalainen psykologia sen taustalla suurelta osin laiminlyöty. Buddhalaisen viisauden ja etiikan opetussuunnitelmista erikseen poimittuna mindfulness (oikea tarkkaavaisuus) on pelkistetty pelkäksi stressin vähentämistekniikaksi. Tätä laimennettua mindfulnessia markkinoidaan sitten yleislääkkeenä ja usein vielä niiden toimesta, joilta puuttuu perinteisen buddhalaisen tieteen ja metodologian tuntemus. (Neale 2017.)

Kun opimme ”katselemaan mieltä” ja sen myötä olemaan tietoisempia mentaaleista prosesseistamme, avautuu meille mahdollisuus vaikuttaa niihin. Murehtimisen ongelma ei siis synny siitä, että emme eläisi tarpeeksi juuri tätä hetkeä vaan siitä, että mielemme ei toimi funktionaalisella tavalla. Buddhalaisen näkemyksen mukaan ihmisellä on kyky kuvitella maailma, haluta sitä (ja asioita, joita emme voi saada) ja lopulta takertua kuvitelmaansa. Kärsimys syntyy sitten tämän kuvitellun maailman ja todellisen maailman ristiriidasta. Emme halua todellisuutta sellaisena kuin se on, vaan sellaisena, kuin haluamme sen olevan. Koemme tyytymättömyyttä ja kärsimystä, kun tämä ei toteudu. Tyytymättömyys loppuu, kun tämä ristiriita loppuu. Ajatus ei ole yksin buddhalainen, myös antiikin stoalaiset olivat tämän ajatuksen kannalla On hyvä muistaa, että buddhalaiseen etiikkaan kuuluu paitsi tietoisuuden tarkkailu, myös positiivisten mielentilojen viljely. (Klemola 2004, 2013 ja 2019.)

Mindfulnessissä ja varsinkin itä-aasialaisissa kamppailuperinteissä on selkeitä yhtymäkohtia. Noissa perinteissä mieltä harjoitetaan kehon avulla. Koko harjoittelu tähtää mielen hallintaan, mikä on haastavampaa kuin kehon, liikkeen ja hengityksen hallinta.

Vanhan intialaisen vertauksen mukaan mieli on kuin hullu apina, joka pomppii oksalta toiseen. Jos mieltä lähestyy suoraan, se pyrkii karkaamaan käsistä. Tästä johtuen sitä lähestytään kehon asennon ja hengityksen kautta. Ulkoisen harjoituksen avulla lähestytään sitä, mikä on sisäistä. Päämääränä on oikea mielen tila ja sen asento.

Tätä ajatusta voidaan lähestyä kolmen näkökulman kautta. Japanilaiset käsitteet ishin (yhteen suuntaan kohdistunutta mieli), zanshin (varuillaan oleva tai tarkkaavainen mieli) ja mushin (tyhjä mieli, ei-mieli) ovat eri näkökulmia samaan mielentilaan. Ne eivät siis ole toisiaan pois sulkevia.

Mitä tahansa muodollista harjoitusta tehtäessä mieli suunnataan vain siihen liikkeeseen, jota parhaillaan ollaan tekemässä. Kun mieli on keskittynyt, mutta samalla avoin ympäristölle ja valmiina reagoimaan spontaanisti mihin tahansa muutokseen, on mielen tila tällöin zanshin. Mieli on valveilla. Tämä mielentila rakentuu ja löytyy vain hellittämättömän harjoittelun avulla. Esimerkiksi yllätyshyökkäyksen syyn (miksi) tai tarkoituksen miettiminen välittömässä uhkatilanteessa on tuhoisaa, koska aikaa kuluu ja toiminnan aloittaminen viivästyy. Ideaalitilanteessa mieli on jatkuvasti läsnä hetkessä, ollen vapaa menneen ja tulevan käsittelemisestä, täydellisen valmiina kaikkeen. (Klemola 1998.)

Tähän myös liikesarjaharjoittelu (kata, poomsae) tähtää: jatkuvaan, vireään tietoisena olemiseen. Lisäksi mielen tulisi olla tyhjä. Kaikki vertailu ja arvostelu tulisi pudottaa pois. Mitä voimakkaampi ego on, sitä vaikeampaa tämä on. Mielen tyhjentäminen vaatii egon, minän täydellisen poispudottamisen. (Klemola 1998.)

Taekwondossa harjoiteltavat tekniikat ovat ulkoiselta olemukseltaan vahingoittavia. Tästä johtuen esimerkiksi pariharjoittelussa (itsepuolustus, askelottelut, ottelu) on keskityttävä juuri siihen, mitä kulloinkin on tekemässä, jotta harjoituskumppania ei vahingoiteta. Kehon ja mielen hallinta korostuu; ilman hyvää keskittymistä ja kontrollia harjoittelu on käytännössä mahdotonta. On siis oltava läsnä ja hereillä, ”tässä ja nyt”. Harjoittelu on kuin liikkuvaa meditaatiota, jonka tarkoituksena on mielen häiritsevän ”puheen” hiljentäminen. Tavoitteena on huomion kohdistaminen välittömään olemiseen ja siihen, mitä juuri sillä hetkellä on tekemässä. (Hintsanen 2014.)

Nykyisin kaikkialla suosiossa oleva multitasking eli useamman asian tekeminen samaan aikaan, ei tutkitusti tee hyvää ihmisen keskittymiselle ja jaksamiselle. Vaikka tarkoitus on usein tehostaa toimintaa tekemällä montaa asiaa samaan aikaan, tosiasiassa multitasking usein vähentää tehokkuutta. Esimerkiksi ottelussa on oltava läsnä kokonaisuudessa. (Vuorinen 2015.)

Moniajon vastakohta on singletasking, yhteen asiaan keskittyminen, joka on parhaimmillaan syvää, keskittynyttä läsnäoloa. Kuten edellä on jo käynyt ilmi, se on harjoiteltavissa oleva taito. Singletasking ohjaa mielen käsillä olevaan toimintaan. Kun epäolennaiset ajatukset eivät häiritse suoritusta, mahdollistuu osaamisen hyödyntäminen parhaalla mahdollisella tavalla. Keskittyneenä reaktiot heijastavat parasta osaamista, joka puolestaan johtaa onnistumisiin ja tätä kautta lisääntyneeseen itseluottamukseen. (Vuorinen 2015.)

Edelliseen liittyy myös keskittymisen sisältö: harjoituksessa ottelija saattaa luottaa itseensä täysin, mutta menettää otteensa varsinaisessa kilpaottelussa. Kun harjoituksissa ei ole varsinaisia panoksia, joita menettää, kaikki taito ja osaaminen ovat riskittä käytettävissä. Itseluottamus omiin kykyihin ja taitoihin on vahva. Kilpatilanteessa kuvaan tulee mukaan tappion mahdollisuus, johon jokainen yksittäinen teko voi vaikuttaa. Pelkkä tieto omista taidoista ei riitä, tarvitaan myös uskoa niihin, jotta menetyksen riskin uskaltaa ottaa. Keskittymisen kohde ei saa olla toisen paremmuus ja häviön mahdollisuus, koska tällä on hyvin todennäköisesti itseään toteuttava vaikutus. Erilaisten skenaarioiden ja ennakkopohdintojen tekeminen puoleen tai toiseen johtavat epäsuotuisille poluille. Vastustajan yliarviointi antaa edun toiselle, aliarviointi puolestaan johtaa omiin virheisiin ja otteluotteen menettämiseen. Ottelun ensimmäinen erä käydäänkin omaa, sisäistä laskelmoijaa vastaan. (Vuorinen 2015.) Toisaalta myös sattumalla on osansa; mikä on sattumaa ja tietoisen toiminnan tulosta – ja mikä on sattuman osuus.

Taekwondolla ja kamppailutaidoilla yleensä on voimakas vaikutus ihmisen mielen toimintaan, koska ne yhdistävät kehon liikkeen, ulkoiset tapahtumat, äärimmäisen keskittymisen ja hengityksen yhdeksi kokonaisuudeksi. Tämä palauttaa harjoittajan harhautuneet ajatukset takaisin nykyhetkeen. Aasiassa ihmisen kasvun tavoitteena on kehon ja mielen yhteys tai ykseys. Tämä on harjoituksen tulos, jonka eteen ihmisen on kuitenkin ponnisteltava. Saavutuksen toteutuessa luodaan samalla perusta sekä eettiselle, esteettiselle että tiedolliselle kokemukselle. (Klemola 2004.) Taekwondossa tätä keho-mielen ykseyttä kuvataan korealaisella termillä simsin-ilyo (Lee 2001).

Lähteet

Hintsanen, Jari (2014). Taekwondo – jalan ja käden tie. Tampere: Hintsanen (omakustanne).

Husgafvel, Ville (2020). Mindfulness-harjoituksen buddhalaiset juuret. Teoksessa Hellqvist, Elina & Komulainen, Jyri (toim.) Henkisyyttä ja mielenrauhaa: Aasian uskonnollisuus länsimaissa. Helsinki: Gaudeamus, 45–79.

Klemola, Timo (2019). Läsnäolon neljä perusmoodia. Academia. Saatavana: https://www.academia.edu/42143444/LÄSNÄOLON_NELJÄ_MODUSMOODIA.

Klemola, Timo (2013). Mindfulness – tietoisuuden harjoittamisen taito. Jyväskylä: Docendo.

Klemola, Timo (2004). Taidon filosofia – filosofin taito. Tampere University Press. Saatavana: https://www.asahi.pro/files/asahiakatemia.kotisivukone.com/tiedostot/taidon_filosofia_2004.pdf

Klemola, Timo (1998). Zen-karate. Helsinki: Otava.

Komulainen, Jyri (2020). Valaistuminen aikamme uskonnollisena kielenä. Teoksessa Elina Hellqvist & Jyri Komulainen (toim.) Henkisyyttä ja mielenrauhaa: Aasian uskonnollisuus länsimaissa. Helsinki: Gaudeamus, 108–137.

Kortelainen, Ilmari (2018). Universaali keho? Itsen tarkkailu mindfulness-valmennuksissa. niin & näin 4, 141–156. Saatavilla: https://netn.fi/sites/www.netn.fi/files/netn184-x3.pdf

Lee, Kyong Myong (2001). Taekwondo: Philosophy and Culture. Seoul & Elizabeth, NJ: Hollym.

Lehto, Soili ja Tolmunen, Tommi (2016). Onko tietoisuustaitojen harjoittelulla terveysvaikutuksia? Suomen Lääkärilehti 1–2/2008, 41–45.

Leppävuori, Eija (2016). 'Mindfulness': Buddhan dharmasta McMindfulnessiin. Suomen käyttäytymisanalyysin ja kognitiivisen käyttäytymisterapian yhdistys, Tampere. Saatavana: https://www.researchgate.net/publication/308415546_'Mindfulness'_Buddhan_dharmasta_McMindfulnessiin

Neale, Miles (2017). Buddhist Origins of Mindfulness Meditation. Teoksessa Joseph Loizzo ym. (toim.) Advances in Contemplative Psychotherapy. Accelerating Healing and Transformation. Routledge: London, 17–34.

Purser, R. (2015). The Myth of the Present Moment. Mindfulness 6, 680–686. Saatavana: https://doi.org/10.1007/s12671-014-0333-z

Van Dam, Nicholas T. ym. (2018). Mind the Hype: A Critical Evaluation and Prescriptive Agenda for Research on Mindfulness and Meditation. Perspect Psychol Sci. 2018 Jan; 13(1):36–61. Saatavana: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5758421/

Vuorinen, Niko (2015). Kalpa ja mieli. Filosofiaa miekkailusta ja mielenhallinnasta. Helsinki: Basam Books.

Läsnäolon vaikea taito

Mindfulness on mielen hallintaa

Tietoisuus‐ ja läsnäolotaidot

Buddhalaista psykologiaa

Mindfulness ja kamppailutaidot