Oi maamme, Suomi – poomsaemaa
Julkaistu 1.12.2021
Portugalin Seixalissa 19.–21. marraskuuta järjestetyt liikesarjojen Euroopan mestaruuskilpailut toivat Suomelle kuusi mitalia ja menestystä kaikissa ikäryhmissä. Ajatuksia ja tunnelmia EM-kisoista kertovat alle 30-vuotiaissa pareissa ja ryhmissä kilpaillut Olli Siltanen ja liikesarjamaajoukkueen päävalmentaja Erik Pohjonen.
Kotikissasta hopeaketuksi
Teksti: Olli Siltanen
Kisajengin kutsu
Serbiasta 2015 viides sija. Rodokselta 2017 neljäs ja Turkista 2019 kolmas. Team FOCin (Frans Salmi, Olli Siltanen ja Christian Kamphuis) EM-menestys liikesarjojen alle 30-vuotiaissa ryhmissä oli lupaavan nousujohteista.
Sitten iski korona, ja treenit taukosivat allekirjoittaneelta miltei vuodeksi. Kun salin ovia ruvettiinkin hieman raottamaan, oli helpompi jäädä kotiin työstämään väitöskirjaa ja harjoittelemaan väittelemistä puolivuotiaan tyttäreni kanssa.
Uskaltauduin ulos kammiostani vasta loppukeväästä 2021. Helpotuksekseni sain huomata, että potkut eivät olleet päässeet tyystin pölyttymään. Synkrokin löytyi poikien kanssa mukavasti. Kesä tuli ja meni noin kerran viikossa treenaten.
Poomsaen EM-kilpailuille tyypillisesti kisakutsu julkaistiin vain pari kuukautta ennen kisoja. Pitkän tauon jälkeen mieli alkoi virittyä kisataajuudelle. Parin kotimaisen kisan ja leirin jälkeen oli aika suunnata Portugaliin.
Vaikka treenimäärät olivat tällä kertaa jääneet huomattavasti vähäisemmiksi, tunnelma oli innostunut ja luottavainen. Tunnelmaa ei liiemmin horjuttanut sekään, että saavuimme FOCin ja Linda Räkköläisen kanssa pelipaikalle epätyypillisesti juuri kisoja edeltävänä iltana. Itse taisin pikemminkin kokea rauhoittavan lumevaikutuksen. Nämä ovat tuiki tavalliset Portugalin avoimet. Kisahotellin spontaani vaihtuminenkin vain kuului asiaan.
”Taistele Suomi”
Ensimmäinen kisapäivä koitti. Pavilhão Municipal da Torre da Marinhaan jonotettiin kiltisti, kun jokaiselta tarkastettiin koronapassi ja mitattiin kuume. Euroopan eliittihojottajat kärsivätkin kuumeesta, nimittäin pitkän kisatauon ruokkimasta kisakuumeesta.
Tauosta ei tosin Suomi-katsomossa ollut tietoakaan, kun pian jo tohistiin tottuneesti: ”Kumpi huudetaan, taistele Suomi vai Suomi Finland?”
Erilaisten Suomi-huutojen siivittämänä kisojen ensimmäinen suomalaismitali irtosi jo kisojen ensimmäisestä sarjasta, kun Frans Salmi voitti ensin isäntämaan edustajan ja sitten Suomi-Ruotsi-ottelun. Niukka häviö Espanjalle semifinaalissa merkitsi tyytymistä pronssiin alle 30-vuotiaista miehistä. Kun Johanna Nukari vei hetkeä myöhemmin alle 50-vuotiaiden naisten Euroopan mestaruuden, oli rima asetettu seuraaville päiville.
Toiseen kisapäivään valmistautuessamme tiesimme ryhmäsarjan olevan päivän viimeisimpiä. Team FOC saattoi siis nukkua hieman pidempään, ja otimme 9:30 kisabussin Sesimbrasta Seixaliin.
Mieleen oli aamupäivän aikana hiipinyt pieni jännitys, minkä vuoksi päädyimme seuraavanlaiseen strategiaan: Puolen tunnin välein on kerrottava puujalkavitsi. Puujalkoja sateli ja omani vetristyivät, kun fysioterapeuttimme Patrik Mäki auttoi matkustusjumien avaamisessa. Lämmittelimme varovaisesti, sillä lounastauko häämötti epämääräisessä lähitulevaisuudessa. Paras terä tulisi jättää kisalavalle.
Ja lounastaukohan sieltä tuli, joten haimme läheisestä ravitsemusliikkeestä raakaa kalaa. Sushijengin palattua kisapaikalle käynnissä olikin määrittelemättömän pituinen avajaisseremonia, joka venyi venymistään. Terävämpien lämppävetojen suhteen malttoi kuitenkin odottaa, sillä tiesimme esiintyvämme sarjan viimeisinä.
Jossain vaiheessa viimeisiä lämmittelyjä kuulimme Niina Virtalan voittaneen pronssia omasta sarjastaan, alle 60-vuotiaista naisista. Näistä ilouutisista virtaa ammentaen oli aika käydä omaan mitalijahtiin.
Ensimmäisinä poomseina esitimme Taeguk Chil Jangin ja Keumgangin – molemmat lempi-poomsejamme. Tasapainoinen ja voimakas Keumgang erotti meidät muista, ja menimme ykkösinä finaaliin. Johtoasema ei tuonut paineita, vaan päinvastoin. Viimeistään tässä vaiheessa kaikki jännitys oli tiessään. Finaalikierroksesta voisi nauttia.
Finaalikierroksella saimme revanssin Taeguk Yuk Jangista ja Sipjinistä. Serbiassa 2015 olimme hävinneet kyseisillä poomseilla Turkille ja karsiutuneet mitalisijoilta.
”Ei virheitä”, Christian muistutti pilke silmäkulmassa talsiessamme tatamille. Poomseista jäikin onnistunut fiilis, kun siirryimme kaiken antaneina jännittämään pisteitä. Pisteiden lävähdettyä taululle tunnelma kuitenkin notkahti, sillä tiesin ainakin meitä edeltäneen espanjalaisryhmän kiilanneen ohi.
Kun lopulliset sijoitukset paljastuivat ja tiesimme voittaneemme EM-hopeaa, olivat tuntemukset omalta osaltani katkeransuloiset. FOCin paras saavutus koskaan, mutta kultakin olisi ollut niin lähellä… Mikään itse suorituksissa ei kuitenkaan jäänyt harmittamaan. Espanja oli yksinkertaisesti ollut parempi. ”¡Felicidades!”
Nestori kiittää
Viimeisenä kisapäivänä pääsin vielä uudestaan EM-matolle, tällä kertaa Lindan kanssa alle 30-vuotiaiden parisarjassa. Vedot olivat puhtaita ja perusvarmoja, mutta näissä karkeloissa perusvarma ei riitä, joten karsiuduimme laulukuoroon.
Tunnelma taittui pian mollista duuriin, kun ensin juniorityttöjen ryhmä (Aino Kangasmaa, Helmi Riuttala ja Mia Knutsson) voitti Euroopan mestaruuden, ja pian samaan temppuun ylsivät kadettityttöjen ryhmä (Aino Kortelainen, Airada Heikkinen ja Sofia Sarala). Uskomattomat EM-kisat olivat näin Suomen osalta paketissa.
Joku – itseni mukaan lukien – saattaa ihmetellä, miten kotikissasta tuli puolessa vuodessa hopeakettu (englanniksi ”silver FOCs”). Vastaus taitaa piillä vertaansa vailla olevissa kilpakumppaneissani ja toisaalta koko kokoonpanon vankassa, ennen koronataukoa luodussa pohjassa. Kiitos tästä kuuluu vuosikaudet mukana olleelle valmennustiimille, josta esiin nostettakoon Viisikko Jarkko Mäkinen, Ji-Pyo Lim, Heikki Liukkonen, Marco Halonen ja Erik Pohjonen. Kiitos!
2015 viidensiä, 2017 neljänsiä, 2019 kolmansia, 2021 kakkosia. Mitäköhän 2023 tuo tullessaan? Ei ainakaan kultaa FOCille, sillä ryhmän nestori hyppää silloin seuraavaan ikäluokkaan. Sitä ennen on kuitenkin vielä yksi mahdollisuus pistää jalalla koreasti arvokisamatolla, nimittäin Korean MM-kisoissa 2022.
”Taistele FOC, loppuun asti!”
Valmentajan näkökulma kisoihin
Teksti: Erik Pohjonen
Suomi vs. muu Eurooppa
Sunnuntai. EM-kisojen kolmas päivä. Suomi on juuri voittanut juniorityttöjen ja kadettityttöjen EM-kultaa. Koemme joukkueena suurta riemua, mutta samalla koen hämmennystä. Miten näin voi tapahtua? Sattumaksi tämä olisi ollut aivan liian suuri, siihen täytyi siis olla realistinen mahdollisuus, jota emme vain nähneet etukäteen.
Kisoista on kulunut viikko ja olen arvioinut tuota päivää monta kertaa uudelleen. Tilanne alkaa hahmottua. Tiesin jo kisoihin lähtiessä, että olemme hyviä – en vain tiennyt, miten hyviä olemme. Emme olleet päässeet mittaamaan tasoamme kansainvälisissä kilpailuissa ja olimme lähteneet kisoihin hieman sokeina omalle kehityksellemme.
Edelliset kolmet EM-kilpailut (2015, 2017, 2019) olivat luoneet mieleemme toistuvan kaavan: Frans Salmi, Johanna Nukari, Niina Virtala ja heidän ympärilleen syntyneet triot, ne ovat maailmanluokkaa. Muissa sarjoissa tavoitellaan finaalipaikkoja tai jatkoon menoa alkukierroksilta. Tätä paradigmaa ei juuri rohjettu kyseenalaistaa ja kaksi ensimmäistä päivää EM-kisoissa vahvistivat vielä ennakkokäsityksiämme Salmen, Nukarin, Virtalan ja miesten FOC-trion – Frans Salmi / Olli Siltanen / Christian Kamphuis – ottaessa odotetut mitalit.
Tytöistä oli kuitenkin syntynyt korona-aikana triot, jotka olivat kaikki viimeistä vuotta ikäluokassaan ja käyneet tasaista kilpailua kotimaassa niin yksilö- kuin ryhmäsarjoissa. Molempien ikäluokkien kärjet olivat myös yksilösarjoissa EM-finaalitasoa ja mitaleitta jäätiin, koska nappisuoritus ei osunut finaaliin. Mia Knutsson oli ollut juniorisarjassa alkuerien kolmas, kun Helmi Riuttala ja Sofia Sarala olivat edenneet pariensa kanssa parisarjojen finaaleihin (8. ja 6.).
Nämä olivat myrskyvaroituksia, joita ei kuitenkaan noteerattu joukkueessa. Keskityimme tekemään omat suoritukset niin hyvin kuin mahdollista ja unohdimme turhat paineet sijoituksista.
Loppu on historiaa, Suomi sijoittui naisten mitalitaulukossa toiseksi ja kokonaistilanteessa viidenneksi. Kolme kultaa, yksi hopea ja kaksi pronssia jakautuivat tasaisesti kadeteista aina U60 asti.
Kansalliset kilpailuedut – miksi Suomi on kokoaan isompi liikesarjoissa?
Elokuun lopusta marraskuun alkuun oli käyty 4–5 kotimaan kilpailua. Kisarutiini alkoi lähennellä huippuaan ja jopa pienen kisaväsymyksen tuntemuksia alkoi ilmaantua. Kaksi ja puoli viikkoa ennen EM-kisoja pidetyn Nurtzi Openin ja maajoukkueleirin jälkeen osa alkoikin jo keventämään ohjelmaansa ja keskittymään pieniin yksityiskohtiin.
Tässä kohtaa on huomauttamisen arvoista, että maajoukkueen harjoittelu on viime vuodet ollut todella yksilöllistä. On huomioitu urheilijoiden erilaiset elämäntilanteet ja laaja ikäryhmien skaala U15–U65. Omien valmentajien kanssa luotujen harjoitusohjelmien lisäksi valmentautumista on tehostettu maajoukkueleireillä, joilla on viime aikoina keskitytty presentaatioon eli esityspuoleen ja yksilölliseen palautteeseen pienryhmissä tai parin kanssa työskennellen.
"Sääntö-Suomi" on käsite, josta on tehty jopa samanniminen televisio-ohjelma. Suomalaisten paljon ivattu sääntöherkkyys on liikesarjakisoissa kuitenkin käännettävissä eduksi. Meille on lähes itsestään selvää tavoitella sääntöjen kirjaimellista noudattamista. Kuuntelemme mahdollisia sääntömuutoksia tarkalla korvalla. Osa maajoukkueista on edelleen yllättyneitä asioista, jotka Team Finlandille tuntuvat jo vanhoilta jutuilta.
Joukkueessamme on jatkuvuutta. Osaamista on kertynyt pitkältä aikaväliltä ja sitä on aina jaettu avoimesti. Osaaminen ja pitkäjänteisyys ovat luoneet kokeneimmille menestystä. Joukkueen nuorempi kaarti on oppinut jo lapsina ja nuorina hyviä tapoja harjoitella. Osa on harjoitellut arvokisoissa jo menestyneiden urheilijoiden kanssa tai jopa näiden valmentamina.
Onko siis enää syytä ihmetellä nuortenkaan menestystä?
Suomen joukkueen tukitoimet olivat näissä EM-kisoissa ehkä paremmat kuin koskaan. Joukkueenjohtaja Vesa Suomalainen on keitetty MM-kisamatkojen tulisissa liemissä, eikä pysähdy, vaikka hotellimme vaihtuisi bussimatkan aikana. Fysioterapeuttimme Patrik Mäki oli varustettu vastavalmistuneen innolla ja oppilaitosten tuoreimmalla tiedolla. Patrik hieroi, mobilisoi, teippasi ja harjoitutti joukkuetta ahkerasti viimeiset viikot ja EM-kisoissa aamusta iltaan.
Valmennustiimissä olivat mukana arvokisakonkarit Ville Lehtinen ja Essi Labart sekä Iranin mestari Meysam Habibimehr. Päävalmentaja luotti kaikkiin ja työtehtävät jaettiin tarkoituksenmukaisesti, urheilijoiden etu päällimmäisenä mielessä. Joukkueen kultamitalisteja koutsasi tatamin reunalla aina eri henkilö: Johannaa valmensi Essi, kadetteja Ville ja junioreita Erik.
