12/2022

Erään aikakauden loppu

Taiwanin 2018 jälkeen seuraavat poomsaen eli liikesarjojen MM-kisat olisi tullut järjestää Tanskassa 2020. Sattuneesta syystä kisat kuitenkin peruutettiin, ja taekwondon liikesarjat muuttuivat vajaaksi pariksi vuodeksi e(tä)-urheiluksi.

Pandemian helpottaessa seuraavat MM-karkelot tiedotettiin järjestettäväksi lajin kotimaassa Koreassa, Goyangin kaupungissa 21.–24.4.2022. Korean kovat karanteenimääräykset verottivat joidenkin joukkueiden kokoa, mutta jo aikaisessa vaiheessa oli selvää, että ainakin trio FOC (Frans Salmi, Olli Siltanen ja Christian Kamphuis) lähtisi kamppailemaan MM-mitalista miesten U30-ryhmäsarjassa. Olisihan kyseessä ollut ryhmän viimeinen arvokisa vähään aikaan. Seuraavana vuonna allekirjoittanut siirtyisi nestorisarjoihin.

Toisin kävi.

Ennen lähtöä jokaisen joukkuelaisen tuli käydä PCR-testissä. Huono arpaonni suosi Fransia ja Mia Knutssonia, kun positiiviset testitulokset pakottivat heidät jäämään koti-Suomeen. FOCin arvokisatarina jäi näin ollen ainakin lyhyelle, viiden vuoden tauolle.

Christianin sanoin: ”Se on osa urheilua. Se on osa elämää.”
Ollin sanoin: ”Tiimin kuopuksilla on nyt ainakin hyvin aikaa hioa Jitaeta ja Chonkwonia.” Ja hieman vakavammin, kiitos matkasta pojat!

Kotikisat kaukomailla

Korean-kone oli niin tyhjä, että jokainen koneeseen asti päässyt kykeni ottamaan aikaeroa kiinni vaakatasossa omalla penkkirivillään, mikäli Finnairin elokuvatarjonnalta malttoi. Koreaan laskeuduttuamme suunnistimme pienen byrokratiaviidakon ja toisen PCR-seulan kautta Stanford Hotel Seouliin. Hotelli sijaitsi jalkapallon MM-kisojen 2002 maisemissa, Digital Media Cityn sydämessä.

Olimme saapuneet kauas kotoa ja kuitenkin kotiin – ainakin lajin kotimaahan.

Huhtikuisen Korean ilmasto olisi käynyt Suomen kesästä, eikä ruokakaan juuri eronnut kotimaan antimista. Tämä taisi tosin johtua siitä, että mausteisempaa paikallista vältettiin kuin koronaa. Vatsalla jos toisella olisi tarpeeksi kestämistä kisajännityksessä.

Ainakin itse pääsin jonkinlaiseen kotikisatunnelmaan myös kisapaikalla, vaikka puitteet olivat kuin toisesta maailmasta. Puolen tunnin bussimatkan päässä sijaitseva KINTEX-messuhalli oli valtava kompleksi, johon mahtui itse kisapaikan lisäksi jos jonkinlaista lounaspaikkaa, kioskia ja varustemyymälää. Aikaisemmista kisoista poiketen kisat käytiin kolmen maton sijaan viidellä. Katsomo oli kuitenkin varsin vaatimaton, ja kotikisan illuusiota loi kisa-alueen ja katsomon eristävässä metallikaiteessa notkuva yleisö.

Lämmittelymattoja oli peräti kahdeksan. Kerrankin näissä karkeloissa mahtui siis lämmittelemään – ihan kuin kotikisoissa! Lämmittelyalueelle mahtui helposti myös kahvitiski (suomalaiset kiittivät) ja useampi hierontatuoli, jotka tosin jäivät auttamatta toisiksi fysioterapeutillemme Patrik Mäelle.

Viimeistelytreenien lisäksi Team Finlandin kisavalmisteluihin kuului lyhyt Kukkiwonin-kierros kisojen aattona. Viimeinen voitelu Kukkiwonin presidentiltä, ja olimme valmiita tulevaan koitokseen.

Tiukat kisapäivät

Ensimmäinen kisapäivä alkoi arvokisoille epätyypillisesti, teknisten ongelmien vuoksi puolisen tuntia aikataulusta myöhässä. Ja koska suorana televisioitava avajaisseremonia hallitsi koko iltapäivää, jouduttiin useamman sarjan finaalit siirtää toiselle päivälle. Ennennäkemätöntä! (Mainittakoon, että avajaisseremonia WT Demo Teameineen oli kyllä varsin sykähdyttävä.)

Olin saanut kunnian sijaistaa Fransia U30-miesten yksilösarjassa, joka käytiin toisena kisapäivänä. Miaa tuurasi puolestaan Linda Räkköläinen. Ensimmäisellä kierroksella vastaani olisi tullut asettua Senegalin edustaja. Kun miestä ei näkynyt eikä kuulunut, jatkoin 32 parhaan joukkoon. Tällä kierroksella onnistuin pudottamaan tšekkiläisen Vu Viet Anhin korotetulta keskikentältä Taegeuk Chil Jangilla ja Keumgangilla. ”Czech mate!”

16 kärjessä kohtasin Perun Hugo Del Castillon. Potkut nousivat pystyyn, mutta niin nousi tienikin. Lopullinen sijoitukseni oli siis 9.–16. mitalien mennessä Koreaan, Koreaan, USA:an ja Filippiineihin. Kisojen isäntämaalla oli kaksi edustajaa, sillä näistä toinen oli voittanut ylimääräisen edustuspaikan eräästä online-kisasta.

Katsomon puolelle jouduttuani pääsin jännittämään Johanna Nukarin puolesta U50-naisissa, jos alkukierroksissa nyt mitään jännitettävää oli. Johanna eteni suvereenisti finaalikierroksiin saakka ja kohtasi siellä ensimmäiseksi Venezuelan. Onnistuneen Koryon ja Sipjinin jälkeen kilpailuissa tuomarina ollut Tatu Iivanainen pääsi julistamaan Johannan voittajaksi. Suomen ensimmäinen mitali näistä kisoista oli varmistettu!

Seuraavalla kierroksella USA osoittautui hieman kovemmaksi palaksi, joten mitali jäi pronssiseksi. Joka tapauksessa loistava saavutus Johannalta – onnittelut!

Perjantai kääntyi lauantaiksi, ja oli U30-parisarjan vuoro Lindan kanssa. Olimme erittäin tyytyväisiä suorituksiimme, mutta suhteellisen tuoreen parin pientä ”synkrovärinää” ei anneta tällä tasolla anteeksi. Emme siis päässeet jatkoon.

Kisapäivät olivat pitkiä ja rankkoja, mutta yhtäkkiä olikin jo sunnuntai. Oli Niina Virtalan vuoro käydä mitalijahtiin U60-naisten yksilösarjassa. Ensimmäisellä finaalikierroksella Niina sai niskalenkin Japanista Keumgangilla ja Jitaella – varmistaen toisen mitalin Suomeen!

Niinan semifinaalivastustaja tuli Perun perukoilta. Niinan suoritukset olivat muuten timantinkovia, mutta pienet tasapainohaasteet Pyongwonissa tarkoittivat sitä, että mitali jäi kirkastumatta. MM-mitali on kuitenkin MM-mitali. Mahtava suoritus, onnea Niina!

Liikesarjojen MM-kisat 2022 olivat näin tulleet päätökseensä. Reissu oli kaiken kaikkiaan oikein onnistunut. Tähän juttuun ei kuitenkaan mahtunut kaikkia kommelluksia. Millaisen tuomion hotellihuoneemme sai? Selvisikö Christian robottipöntöstä? Entä freestyle-koreografiastaan? Vastaus muun muassa näihin kysymyksiin selviää ottamalla FOC taekwondo seurantaan!

Joitain huomioita

Kisat olivat 63 maan voimin isoimmat liikesarjojen MM-kilpailut koskaan osallistujamaiden lukumäärässä mitattuna. Urheilijoita oli kuitenkin aavistuksen verran vähemmän kuin Taiwanissa 2018, kenties ankarien karanteenivaatimusten vuoksi. Esimerkiksi suurena liikesarjamaanakin tunnetusta Thaimaasta oli lähtenyt vain neljä kisaajaa. Positiivisiksi yllättäjiksi omissa silmissäni nousivat Nepal, Kambodža ja Malesia. Malesian U30-pari vei täysin ansaitusti MM-hopeaa.

Freestyle-sarjojen taso otti tiikerinloikan eteenpäin Tiikerinsilmän-tahtisen ”taekwonbicin” loistaessa poissaolollaan. Itse asiassa muutaman vuoden takaisilla mitaliesityksillä ei olisi enää ollut mitään tekemistä näiden kisojen finaalikierroksilla. Temppupotkuissa oli nyt enemmän haastetta, pyörähdyspotkuissa entistäkin enemmän kierteitä, ja koreografiat olivat uskaliaan kokeilevia. Parissa tapauksessa tanssielementteihin ja draaman kaareen oli ehkä kuitenkin panostettu hieman liikaa itse lajitekniikan kustannuksella.

Tavallisemman liikesarjan puolella silmäänpistävää oli se, että juuri mikään ei pistänyt silmään. Tällä tasolla tekeminen on äärettömän puhdasta ja loppuun asti hiottua. Toisaalta, silloin tällöin ennakkosuosikkienkin tekniikkaan näytti lipsahtavan pientä repimistä ja epätarkkuutta. Liekö syy sitten siinä, että monet maat, USA ja Taiwan etunenässä, ovat onnistuneet oikeasti pistämään kampoihin ja luomaan painetta Korealle? Nykyisellä kehitystahdilla Suomenkin paikka tulee varmasti olemaan yhä sankemmin joukoin kyseisessä porukassa.

Poomsaen MM-kisat Goyangissa 2022