“Teetetään haastavia asioita, mutta ei mahdottomia”
Teksti: Eva Kottonen
Julkaistu: 1.10.2023
Kuopiolainen Tommi Kaiponen suosittelee kaikkia kokeilemaan ohjaajana toimimista.
Ohjaajat ovat jokaisen seuran arjen sankareita. Kuopion Taekwondon Tommi Kaiponen (5. dan) on ohjannut harrastajia 1990-luvun puolivälistä asti. Nykyisin hänen vastuullaan ovat pitkälti ylempien vöiden treenit, ja lisäksi hän valvoo Joensuun Taekwondoseuran ylempien vyöarvojen vyökokeita tarvittaessa.
Syntyperäinen savolainen löysi taekwondon pariin lehti-ilmoituksen kautta. Elettiin syksyä 1992. “Eihän kamppailulajien tarjonta siihen aikaan Kuopiossa kovin suuri ollut. Paikallisessa sanomalehdessä oli sivun mittaiset esittelyt eri lajeista ja silmääni pisti, että taekwondon peruskurssilla opettaa PM-hopeamitalisti Mika Rikkonen. Ajattelin, että siellä on ainakin meritoitunut kaveri vetäjänä, joten kokeillaan. Sille tielle jäin ja kymmenen vuotta kestänyt lätkäharrastus sai väistyä”, Kaiponen kuvaa.
Pitkän linjan ohjaajaa motivoi, kun hän näkee harrastajien kehityksen. Myös ohjaajan työn haastavuus on Kaiposen mukaan kiehtovaa. “Hienointa on, että joutuu itse miettimään, mitä haluaa ihmisten oppivan ja osaavan. Sen päälle täytyy vielä ratkaista, millä tavalla toteutan sen turvallisesti niin, että jengi kokee sen kiinnostavana ja kehittävänä.”
Tehtävänä tuottaa onnistumisen kokemuksia
Ohjaajan merkittävin tehtävä on Kaiposen mukaan tuottaa onnistumisen kokemuksia. Esimerkiksi lajin näyttäviä potkuja on lähdettävä opettelemaan pala kerrallaan. “Teetetään haastavia asioita, mutta ei mahdottomia. Kun tuntee ohjattavansa hyvin, tietää, mitä heiltä voi vaatia. Ohjaajan ammattitaitoa on miettiä, miten eri liikkeitä lähdetään harjoittelemaan niin, että treenaajille tulee se kokemus, että minä osaan tämän, minä handlaan tämän.”
Suurin haaste ohjaajan näkökulmasta on, miten saadaan harjoituksista mielekkäitä kaikille harrastajille. Erityisesti peruskursseilla ikä- ja kuntotasoerot voivat olla suuria. “Ohjaajan pitää tällöin pystyä lukemaan tilannetta ja ratkaista, miten harjoitteet voidaan tehdä kunkin harrastajan taso huomioiden”, Kaiponen sanoo.
Hän painottaakin hyvän perustekniikan merkitystä niin harrastajille kuin kilpaurheilijoillekin. Sen pohjalta on helpompi lähteä soveltamaan. “ Nuorena kun olen itsekin aloittanut, niin tiedän sen ajatusmaailman. Ymmärrän kyllä, että 15-vuotiaana haluaa tehdä sen hyppytakakiertopotkun, mutta että sen voisi tehdä vielä 60-vuotiaanakin.”
Lisää selitystä ja perusteluja
Pitkän ohjaajauran aikana Kaiponen on huomannut myös muutoksia niin lajissa kuin harrastajissakin. Itse lajissa esimerkiksi seisonnat eivät ole hänen mukaansa enää yhtä syviä ja pitkiä, mikä on harrastajalle kehoystävällisempää. Muutenkin kehonhuoltoon kiinnitetään enemmän huomiota. “Ennen potkittiin ehkä enemmän voimalla ja kovuudella ylös tekniikan kustannuksella. Samoin harjoitusten kova intensiteetti on ollut itseisarvo. Nykyisin mietitään, miten loukkaantumisia ja ylirasitusta voitaisiin välttää.”
Toisaalta yhteiskunnalliset muutokset näkyvät myös treenisalissa. Kaiponen sanoo tunnistavansa esimerkiksi ilmiön, jossa harrastajat kokevat olevansa maksavia asiakkaita oikeuksineen. “Tällöin saattaa tulla esimerkiksi kysymyksiä siitä, että koskas te pidätte vyökokeen, kun en pääse silloin ja silloin. Taekwondon perinteitä ja käytänteitä myös haastetaan aiempaa enemmän ja niille kysytään perusteluja. Olemme käyneet esimerkiksi keskustelua siitä, miksi kumarrukset ovat niin olennainen osa lajia.”
Nykyisin ohjaajalta odotetaan myös perusteluja sille, miksi asioita tehdään tietyllä tavalla, ja mitä hyötyä esimerkiksi eri harjoitteista on. “Kun itse aloitin taekwondon, ei paljon selitelty eikä perusteltu. Nyt pyrimme laittamaan asioita kontekstiin ja tuomaan esiin vaikkapa tietyn tekniikan hyödynnettävyys.”
Ohjaajana saa uutta näkökulmaa
Uusille ohjaajille on seuroissa jatkuva kysyntä. Kaiposen mukaan ylävöiltä monesti myös odotetaan osallistumista treenivetoon, minkä ei välttämättä tunnu kaikille yhtä luontevalta. “Kaikki eivät voi toimia vuosikausia ohjaajina, elämäntilanteet vaihtelevat ja se on ymmärrettävää. Toivon silti, että kaikki kokeilisivat ainakin pienen hetken myös ohjaajan roolia, se antaa erilaisen näkökulman lajiin.
Kaiponen katsoo, että myös ohjaamisen ympärille tulisi pyrkiä luomaan avoin ja kannustava ilmapiiri, jotta se herättäisi kiinnostusta. Hänet itsensä heitettiin ohjaajana melko lailla kylmiltään syvään päätyyn, mutta nykyisin ohjaajille on tarjolla tukea aivan eri tavalla. “Minulle vain nakitettiin treeni ja olin yksin ryhmän edessä. Nyt voidaan suunnitella treenejä yhdessä etukäteen, tuetaan, ja annetaan palautetta. Pidän tärkeänä, että myös ohjaamisesta kiinnostuneille on olemassa hyviä ohjaajan malleja ja heille tarjotaan mahdollisuutta kokeilla itse.”