9th Finnish Open - Suomelle seitsemän A-Class -voittoa

6.5.2011

ETU Poomsae Seminar 2011

Taekwondon liikesarjojen Finnish Open käytiin lauantaina 7.5.2011 Turussa, Caribia-hotellin tiloissa. Kyseessä oli yhdeksäs peräkkäinen vuosi, kun tapahtuma järjestetään Turussa. Viime vuodesta alkaen tapahtuma on kuulunut Euroopan Taekwondoliiton (ETU) A-Class-turnausjärjestelmään, jonka perusteella ylläpidetään Euroopan ranking-listaa. Suomalaiset olivat jo ennen Finnish Openia monessa sarjassa aivan ranking-kärjessä ja kotikisan menestys paransi asemia entistään.

Turnaukseen osallistui yhteensä noin 150 urheilijaa. Kilpailijoita oli isäntämaan lisäksi Ruotsista, Tanskasta, Portugalista, Puolasta, Venäjältä, Iso-Britanniasta ja Unkarista. Lisäksi kansainvälisiä tuomareita saapui Egyptistä, Saksasta ja Hollannista.

Kilpailua edelsi perjantaina Caribia-hotellin tiloissa pidetty kansainvälinen liikesarja-aiheinen seminaari, jonka piti Euroopan Taekwondoliiton tuomarijohtaja Jafar Zareei. Seminaari, kuten itsen turnauskin, valmistivat joukkueita kahden viikon päästä Italiassa käytäviin liikesarjojen EM-kilpailuihin.

Päivän suomalaisvoittajia olivat Frans Salmi (Junior Male), Roosa Närhi (Senior 1 Female), Olli Siltanen (Senior 1 Male), Riitta Hurmerinta (Senior 2 Female), Jarkko Mäkinen (Senior 2 Male), Niina Virtala (Master 1 Female) ja Varpu Järvinen (Master 2 Female). Sarjavoittojen lisäksi suomalaiset saavuttivat useita muita mitaleita. Kilpailun yksityiskohtaiset tulokset ovat TÄSSÄ.

 

Kultaa Frans, hopeaa Ruotsi, pronssia Venäjä
Kultaa Roosa, hopeaa Venäjä, pronssia Portugali
Kultaa Riitta, hopeaa Portugali, pronssia Inna
Tuomareita tauolla