Hallituksen jäsenvaali 2024

9.9.2024

Suomen Taekwondoliitto ry:n sääntömääräinen syyskokous järjestetään pääkaupunkiseudulla sunnuntaina 27.10.2024. Nykyisistä hallituksen jäsenistä tuolloin on erovuorossa kolme: Maika Gröhn-Tammila, Matti Sairanen ja Kristian Holmberg. Lisäksi Ari Lindroos on jättänyt paikkansa hallituksessa kesken kauden.

Hallituksen koko on liiton sääntöjen mukaan puheenjohtajan lisäksi neljästä kymmeneen (4 - 10) jäsentä, joten syyskokous voi nyt valita hallitukseen korkeintaan viisi (5) jäsentä. Puheenjohtaja on valittu viime vuonna nelivuotiskaudeksi ja urheilijajäsen kolmivuotiskaudeksi, joten näille paikoille ei ehdokasasettelua ole.

Liiton sääntöjen13 § mukaan "Hallituksen jäseneksi voidaan valita vain luonnollinen henkilö, jonka vähintään kaksi (2) liiton jäsentä on asettanut ehdolle ilmoittamalla ehdolle asetetun henkilön nimen kirjallisesti liiton hallitukselle vähintään neljä (4) ja enintään kaksitoista (12) viikkoa ennen hallituksen valitsevaa liiton kokousta. Hallitukselle tehtävään ilmoitukseen on liitettävä ehdolle asetetun henkilön kirjallinen suostumus tehtävään. Yksi jäsen voi asettaa ehdolle enintään kaksi (2) henkilöä." Jäsenehdokkaat tulee siis asettaa hallitukselle osoitetulla sähköpostilla office@taekwondo.fi viimeistään sunnuntaina 29.9.2024.

 

Hallituksen tehtävät liiton sääntöjen 14 §:n mukaan:

"Hallituksen tehtävänä on:

1. ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin liiton tarkoitusperien toteuttamiseksi,

2. edustaa liittoa, hoitaa sen juoksevia asioita ja esiintyä liiton puolesta kantajana ja vastaajana,

3. kutsua koolle liiton kokoukset, valmistaa niissä käsiteltävät asiat ja toimeenpanna niissä tehdyt lailliset päätökset,

4. hoitaa liiton varoja sekä periä jäseniltä perittävät maksut,

5. huolehtia liiton vuosikertomuksen laatimisesta ja tilinpäätöksen tekemisestä,

6. laatia ehdotukset liiton talousarvioksi ja toimintasuunnitelmaksi,

7. päättää jäsenten hyväksymisestä liittoon ja erottamisesta liitosta,

8. antaa valtakirjat liiton edustajille kansainvälisiin kongresseihin,

9. pitää jäsenluetteloa,

10. hoitaa tarvittaessa dan-sertifikaattien hakeminen Kukkiwonista, 

11. myöntää kilpailuluvat ja/tai lisenssit,

12. järjestää tai antaa jonkun jäsenyhteisön järjestettäväksi maaottelut, mestaruuskilpailut sekä muut liiton kilpailu- ja harrastustapahtumat,

13. esittää kunniajäsen- ja kunniamerkkiasiat liiton kokoukselle,

14. antaa kultaisen, hopeisen tai pronssisen ansiomerkin henkilölle, joka on erityisesti ansioitunut Suomen taekwondotoiminnan hyväksi. Jaetuista ansiomerkeistä pidetään luetteloa.

15. ottaa tarpeelliset toimihenkilöt,

16. asettaa tarvittaessa valiokuntia ja työryhmiä, jotka liitto toimintaansa varten tarvitsee,

17. hoitaa muut liitolle kuuluvat asiat."

 

Hallitukseen ehdolle asetettujen henkilöiden nimet julkaistaan tämän uutisen lopussa sitä mukaa, kun heidät on asetettu ehdolle. Nimien perässä suluissa ehdolle asettaneet seurat.

 

Ehdolla jäseneksi:

Tommi Petjoi (Helsingin Itsepuolustuskoulu & Wondo Helsinki)
Marika "Maika" Gröhn-Tammila (Budokwai Taekwondo & Mudo Sports Ikaalinen)
Kristian Holmberg (Turun Taekwondo & Taekwondourheilijat 2011)
Arto Määttä (Yong Taekwondo & Hausjärvi Hong Taekwondo)