Hallitus tiedottaa

5.10.2009

Hallitus tiedottaa

HALLITUKSEN PÄÄTÖKSIÄ LOKAKUUSSA 2010

1. Hallitus teettää lisenssiesitteen jota jaetaan maksutta seurojen käyttöön.

2. Hyväksyttiin Sisu Gym Fight Club (Järvenpää) Taekwondoliiton jäsenseuraksi.

3. Taekwondoliiton syyskokous pidetään 21.11.2009 Iittalassa ottelun SM-kilpailujen yhteydessä.

4. Päätettiin anoa WTF:n liikesarjatuomarien koulutusta järjestettäväksi Suomessa.

 

HALLITUKSEN PÄÄTÖKSIÄ SYYSKUUSSA 2009

1. Hallitus hyväksyi Taekwondoliiton VOK-hankkeen loppuraportin.

2. Hallituksen elokuun kokouksessa tekemä päätös koskien ottelukilpailujen järjestämistä aiheutti paljon keskustelua, joten hallitus päätti viivyttää uuden tuomarikorvauskäytännön aloittamista. Yhteisymmärrys pyritään löytämään mahdollisimman pian.

3. Hallitus tutustui alustaviin Nuorten Olympiavalmentajan paikkaa koskeviin hakemuksiin. Hallitus päätti asettaa haun viralliseksi deadlineksi 30.9.

4. Hallitus päätti "Taekwondo 30 vuotta Suomessa" -pääjuhlan järjestelyistä ja kutsuvieraiden kutsumisesta. 

5. Hallitus valitsi Nina Aspin Taekwondo-lehden päätoimittajaksi vuoden 2010 alusta.

 

HALLITUKSEN PÄÄTÖKSIÄ ELOKUUSSA 2009

1. Finnish Open Poomsae 2010 on saanut ETU A-class -turnauksen arvon.

2. Sauli Glad aloittaa Juniorivaliokunnan uutena puheenjohtajana Anu Salon Tilalla.

3. Sampo Pajulampi esitteli ottelukilpailusarjat ja ottelukilpailujärjestelmän vuosille 2009–2010. Hallitus hyväksyi esityksen sellaisenaan ml. ottelutuomarijaoksen esityksen tuomarikulujen hoitamisesta liiton kautta. Toinen merkittävä yksityiskohta on kisajärjestäjien ja liiton välille tehtävä sopimus kilpailuiden järjestämisestä velvoitteineen.

4. Hallitus hyväksyi lisenssikauden 2009-2010 lisenssiluokat ja -maksut.

5. Päätettiin muodostaa työryhmä selvittämään Suomen mahdollisuuksia järjestää liikesarjojen MM-kilpailut vuonna 2011.

6. Hallitus tutustui alkuvuoden talousraporttiin. Vuosi näyttää seitsemän ensimmäisen kuukauden perusteella päättyvän jonkin verran tappiolle. Pyritään minimoimaan tappiollista tulosta juoksevien kulujen tarkalla kontrollilla ja panostamalla tuottavien tapahtumien järjestämiseen.

7. Hallitus päätti esittää pääsihteeriä Nuori Suomen hallitukseen

 

HALLITUKSEN PÄÄTÖKSIÄ KESÄKUUSSA 2009

1. Hyväksyttiin korealaisen otteluvalmentajan vierailun raportti. Vierailua pidettiin onnistuneena kertyneistä kulusta huolimatta.

2. Puheenjohtaja ja pääsihteeri raportoivat ETU:n yleiskokouksen sisällöistä.

 

HALLITUKSEN PÄÄTÖKSIÄ TOUKOKUUSSA 2009¨

1. Kadettien EM-kisojen joukkue: Patrik Nurisalo, Maria Heikkinen, Topi Luoma. Hwarang Finland lahjoittaa kadettien EM-joukkueen varusteet sponsorisopimuksen ulkopuolelta.

2. Liikesarjajaos hankkii elektronisen pistelaitteiston, jonka kustannukset ovat n. 3700 euroa

3. Hallitus hyväksyi ottelumaajoukkueen uudet, aikaisempaa tiukemmat, valintakriteerit.

 

HALLITUKSEN PÄÄTÖKSIÄ HUHTIKUUSSA 2009

1. Teemu Heino ja Juho Kostiainen ovat ETU:n ranking-ykkösiä ottelussa. Hallitus onnittelee!

2. Anu Salo lopetti tehtävänsä Juniorivaliokunnan puheenjohtajana. Hallitus kiittää Anua kuluneestä kaudesta!

3. Hallitus päätti, että Taekwondoliitto hakee VOK-hankerahoitusta koulutusjärjestelmäuudistuksen viimeiseen vaiheeseen.

4. Hallitus päätti, että Taekwondoliitto hakee 30-vuotis juhlavuoden tapahtumien järjestämiseen erityisavustusta Opetusministeriöltä.

5. Taekwondoliitto ja URHEA solmivat yhteistyösopimuksen pääkaupunkiseudun urheilevien opiskelijoiden olosuhteiden parantamiseksi.

6. Taekwondoliitto järjestää katsojamatkan ottelun MM-kilpailuihin, jotka käydään lokakuussa Kööpenhaminassa.

 

HALLITUKSEN PÄÄTÖKSIÄ MAALISKUUSSA 2009

1. Hallitus ehdottaa, että Juniorivaliokunta tutkii valiokuntajäsenien sitoutumisen ja vaihtaa tarvittaessa passiivisten tilalle uudet aktiiviset jäsenet. Valiokunnan oman toimintakyvyn kannalta on tärkeää, että mukana on innostuneita ja sitoutuneita henkilöitä.

2. Hyväksyttiin Petri Niemisen perustama "Hwarang Oulu" liiton jäsenseuraksi.

3. Hallitus ei näe esteitä Suomen Taekwondoliiton harrastajien osallistumisessa ITF-liittojen järjestämiin tapahtumiin.

4. Järjestetään "Taekwondo 30 vuotta Suomessa" juhlatapahtuma 26.9.2009 Töölön Kisahallissa ja Pasila-hotellissa.

5. Hallitus hyväksyi Taekwondo-lehdelle uuden viestintästrategian.

6. Hallitus päätti hakea Taekwondoliittoa Pääkaupunkiseudun Urheiluakatemian (URHEA) yhteistyökumppaniksi.

 

HALLITUKSEN PÄÄTÖKSIÄ HELMIKUUSSA 2009

1. Korealainen otteluvalmentaja, Dong-Eon Lee, on Taekwondoliiton palveluksessa 1.3.-15.6.2009. Hän valmentaa pääasiassa Taekwondoliiton valmennuskeskuksissa Helsingissä ja Turussa. Korealaisen tietotaitoa on mahdollista hyödyntää muuallakin, sillä hän toimii ohjaajana liiton leireillä eri puolella Suomea ja lisäksi kiinnostuneet seurat voivat tilata hänet omaan seuraansa viikoksi.

2. Hallitus päätti tukea Turussa sijaitsevan Valmennuskeskus 2:n toimintaa. Aikaisemmin on jo tehty päätös Helsingissä sijaitsevan Valmennuskeskus 1:n toimintaa. Tuki tarkoittaa käytännössä vuokramaksuissa avustamista. Tavoitteena on keskusten omavarainen toiminta

3. Taekwondoliitto järjestää kaikille kiinnostuneille avoimen katsojamatkan vuoden 2009 ottelun MM-kilpailuihin Kööpenhaminaan.

 

HALLITUKSEN PÄÄTÖKSIÄ TAMMIKUUSSA 2009

1. Taekwondoliitolle yhteistyösopimus vuodelle 2009 Pajulahden Liikuntakeskuksen, Kisakallion Urheiluopiston ja Sokos Hotel Pasilan kanssa.

2. Hallitus päätti myöntää Helsingin ja Turun valmennuskeskuksille vuokratukea. Tarkka summa päätetään helmikuun kokouksessa.

3. Hallitus lähettää Kari Sirviön kansainväliseen ottelutuomarikoulutukseen (IR) Las Vegasiin helmikuussa 2009.

4.Hyväksyttiin kolme uutta jäsenseuraa: 1)”Bukgeuk Kwang Taekwondo” (Kolari), 2) ”Doboksport” (Tampere) ja 3) ”Mariehamns Taekwondoklubb”  (Maarianhamina)

5. Hallitus nimesi Dae Jin Hwangin Taekwondoliiton viralliseksi kansainvälisten suhteiden edistäjäksi (Advocate of International Relations) kaudelle 2009–2012.

 

HALLITUKSEN PÄÄTÖKSIÄ JOULUKUUSSA 2008

1. Hallituksen sähköpostilista otettiin käyttöön (hallitus@taekwondo.fi)

2. Taekwondoliitto mukaan kamppailulajien yhteiseen 1- ja 2-tasojen valmentajakoulutukseen.

3. Hankitaan taekwondo.fi -internetdomain liiton hallintaan.

4. Valittiin Aki Leppänen Taekwondoliiton yhteyspäälliköksi hoitamaan sponsorisoimusten tekemistä.

 

HALLITUKSEN PÄÄTÖKSIÄ MARRASKUUSSA 2008

1. Hallitus ilmaisi tyytyväisyytensä liiton koulutusjärjestelmäuudistuksen etenemiseen. Syksyn 2008 aikana on käynnissä 1-3 tasojen koulutukset.

2. Hallitus pitää tärkeänä, että Suomella on aktiivisia IR-tuomareita niin ottelussa kuin liikesarjoissa. Tuomarien urakaarimallia on kehitettävä ja IR-tuomarien kouluttamiseen pitää laatia suunnitelma vuosille 2009–2012.

3. Hallitus selvittää mahdollisuudet tuoda korealainen ammattivalmentajaksi opiskeleva henkilö Suomeen suorittamaan kansainvälistä vaihtoa vuonna 2009.

4. Taekwondoliitto tukee lähivuosien menestyneimmän taekwondo-ottelijan, Teemu Heinon, osallistumista URVA:n "Urheilijasta valmentajaksi" -koulutukseen.

5. Hallitus puolsi valmennuskeskuksen avaamista Turkuun 1.1.2009 alkaen. Ensimmäinen valmennuskeskuksen perustamista käsittelevä kokous pidetään torstaina 13.11. Turussa.

 

HALLITUKSEN PÄÄTÖKSIÄ SYYSKUUSSA 2008

1. Hallitus päätti ottaa kotisivuille käyttöön ilmaisen nettivideopalvelimen, kun sopivaa materiaalia on riittävästi tarjolla. Palvelu perustuu ensisijaisesti harrastajien aktiivisuuteen toimittaa omia kuvauksiaan palvelimeen.

2. Hallitus tutustui Helsingin valmennuskeskuksen raporttiin. Hallitus pitää toiminnan avoimuudesta tiedottamista erittäin tärkeänä, koska keskus on loistava mahdollisuus kaikille harrastajille harjoitella huippuvalmennuksessa ja huippujen seurassa. Hallitus korosti keskuksen talouden tarkan seurannan tärkeyttä, jotta mahdollisiin haasteisiin osataan reagoida ajoissa.

 

HALLITUKSEN PÄÄTÖKSIÄ ELOKUUSSA 2008

1. Päätettiin syyskokouksen ajankohdaksi sunnuntai 19.10.2008 klo 12.00–15.00 ja paikaksi SLU-talon 8. kerroksen saunakabinetti.

2. Päätettiin, että kilpailuvaliokunnan alaisten jaosten luottamushenkilöille voidaan maksaa arvokilpailumatkojen (EM- ja MM-kilpailut sekä olympiakarsinnat) osalta viralliset ulkomaanpäivärahat kilpailupäivien lisäksi kahdelta edeltävältä ja yhdeltä kilpailua seuraavalta matkapäivältä, paitsi muihin maanosiin kuin Eurooppaan tehtävissä arvokilpailumatkoissa kolmelta edeltävältä päivältä. Muiden ulkomaisten kilpailumatkojen osalta voidaan maksaa ulkomaanpäivärahat vain kilpailupäiviltä. Pohjoismaissa päivärahat maksetaan kaikissa tapauksissa samalla periaatteella kuin Suomessa (kotimaan korvaukset). Jos tuomari saa päivärahat kilpailun järjestäjältä, hän ei ole oikeutettu nostamaan päivärahaa Taekwondoliitolta. Päivärahojen maksaminen on aina tehtävä kunkin jaoksen yleiskokouksessa vahvistetun budjetin sallimissa rajoissa.

3. Vahvistettiin Helsingin Taekwondoseuran Sörnäisissa sijaitseva sali Taekwondoliiton ensimmäisen valmennuskeskuksen sijaintipaikaksi ja päätetään aloittaa keskuksen toiminta välittömästi. Keskuksen johtajana toimii Sampo Pajulampi.

4. Muokattiin liiton urheilijasopimusta ajantasaiseksi.

 

HALLITUKSEN PÄÄTÖKSIÄ KESÄKUUSSA 2008

1. Liiton työntekijät pitävät vuosilomansa seuraavasti: nuorisovastaava 30.6.–3.8.2008, pääsihteeri 7.7.–3.8.2008.

2. Nuorisovastaavan äitiyslomasijaiseksi valittiin tamperelainen Susanna Aulin. Hän on koulutukseltaan liikuntaneuvoja ja erikoistunut erityis- ja lasten liikuntaan. Työsuhde alkaa 4.8.2008.

3. Toimistoassistentiksi valittiin Marjo Sairanen. Hän on koulutukseltaan markkinointimerkonomi. Hän aloittaa tehtävässä välittömästi.

4. Taekwondoliitto lähtee mukaan SLU:n johtamaan projektiin, jonka myötä Sporttirekisterin toimintamahdollisuudet laajenevat olennaisesti, mm. koulutusrekisterin ja ilmoittautumisjärjestelmän käyttöönotto.

5. Hallitus keskusteli yhdessä valmennuskeskusehdokkaiden edustajien kanssa valmennuskeskustoiminnan merkityksestä kilpavalmennuksen kehityksessä. Toiminta todettiin välttämättömäksi, jos Taekwondoliiton halutaan olevan uskottava nykyaikainen urheiluliitto. Hallitus kehittelee asiaa yhdessä ottelujaoston puheenjohtaja Sampo Pajulammen kanssa. Asiasta pyritään saamaan sopimus mahdollisimman pian.

6. Hyväksyttiin Salon Seudun Taekwondo Suomen Taekwondoliiton jäsenseuraksi.

 

HALLITUKSEN PÄÄTÖKSIÄ TOUKOKUUSSA 2008

1. Taekwondolehden päätoimittajaksi valittiin Heli Kim.

2. Taekwondoliiton kotisivuille tehdään linkki kansainvälisten kattojärjestöjen ylläpitämiin nettitelevisioihin, jotta harrastajien on helppo löytää videoita suomalaiten kilpailijoiden suorituksista.

3. Maajoukkueen varustetoimittajaksi vuosille 2009-2010 valittiin Hwarang Finland (tuotemerkkinä Daedo), jolla oli kattavin ja edullisin edullisin tarjous. Sopimuskausi alkaa 1.9.2008 ja päättyy 30.8.2010.

4. Hallitus keskusteli valmennuskeskuksen perustamisesta Helsinkiin. Hallitus pyytää kilpailuvaliokuntaa tekemään valmennuskeskusta koskevan konkreettisen toimintasuunnitelman ensimmäiselle toimintavuodelle sisältäen mm. salivuokrat, muut kulut, sitoutuneet ohjaajat ja urheilijat (nimet), sitoutuneet seurat (nimet) ja kustannusten jakautuminen. Lisäksi halutaan vaiheittainen etenemissuunnitelma siitä, mitä eri vaiheissa tapahtuu ja kenen toimesta.

5. Loviisan Taekwondo Hwang sai jatkoa NuoriSuomi Sinettiseurana.

 

HALLITUKSEN PÄÄTÖKSIÄ HUHTIKUUSSA 2008

1. Maajoukkueiden varustetoimittajien tarjouskilpailuun otettiin SMAIn, Adidaksen ja Daedon lisäksi saksalainen Kwon. Tarjoukset on toimitettava 30.4. mennessä.

2. Mansen Taekwondo ja Budokwai/Taekwondo Team Turku saivat jatkoa NuoriSuomi Sinettiseuroina.

3. Hallitus päätti asettaa nuorisovastaavan äitiyslomasijaisen paikan hakuun välittömästi. Sijaisen työsuhde alkaa 1.8.2008.

4. Hallitus päätti, että liiton logo rekisteröidään Suomessa viralliseksi tavaramerkiksi.

 

HALLITUKSEN PÄÄTÖKSIÄ MAALISKUUSSA 2008

1. Hallitus allekirjoitti vuoden 2007 tilinpäätöksen ja hyväksyi vuoden 2007 toimintakertomuksen. Asiakirjat käsitellään kevätyleiskokouksessa 19.4.2008.

2. Hallitus hyväksyi ottelun EM-kilpailujen joukkueen päävalmentajan ja valintaryhmän tekemän esityksen mukaan. Hallitus toivoo, että jatkossa maajoukkuevalinnat tehdään matkajärjestelyjen kannalta, kuten myös urheilijoiden valmistautumisen kannalta, riittävän ajoissa.

3. Taekwondoliitto varautuu ottelujaoksen ja tuomarijaoksen vuoden 2009 budjetissa elektronisten panssarien hankkimiseen.

4. Hallitus päätti pyytää tarjoukset kolmelta eri varustemerkiltä (SMAI, DAEDO, ADIDAS) tulevien vuosien maajoukkuevarusteiden toimittamisesta.

5. Keskusteltiin "Taekwondo Suomessa 30 vuotta" projektiryhmän kokoonpanosta ja päätettiin päätapahtumien karkea aikataulutus.

6. Päätettiin, että  hankitaan Taekwondoliitoon toimistoassistentti. Pääsihteeri haastattelee kolme erikseen päätettyä henkilöä ja esittelee hallitukselle näkemyksensä valinnasta.

7. Hallitus päätti valtuuttaa Kristiina Ketolan suorittamaan Taekwondoiiton logon rekisteröinnin.

8. Hallitus päätti, että SM-kilpailuihin sallitaan osallistuminen Suomen kansalaisten lisäksi henkilöille, jotka asuvat Suomessa pysyväisluonteisesti, joilla on Suomen kansalaisuuden hakeminen vireillä ja jotka edustavat Suomen Taekwondoliiton jäsenseuraa. Epäselvissä tapauksissa kilpailuvaliokunta tekee päätöksen osallistumisoikeudesta.

 

HALLITUKSEN PÄÄTÖKSIÄ HELMIKUUSSA 2008

1. Hallitus kiittää kilpailuvaliokuntaa perusteellisen raportin laatimisesta Helsingissä järjestetyistä PM-kilpaluista. Hallitus haluaa kiittää erityisesti Kari Sirviötä ja Iiro Suorelaa sekä lukuisia muita vapaaehtoisia kilpailuiden järjestelyiden onnistumisesta.

2. Hallitus päätti perustaa aikuisten ja nuorten ottelumaajoukkueiden valintaprosessiin päävalmentajan työn tueksi valintaryhmän, joka seuraa valintakriteerien laatimista ja noudattamista. Ryhmän kokoonpano on seuraava: Sauli Glad, Lauri Mäkinen, Ville Montonen. Ryhmä aloittaa toimintansa heti eli ensimmäinen kilpailu on aikuisten EM-kilpailut Roomassa.

3. Olympiakomitean kehitysprosessiin nimettiin Taekwondoliiton edustajiksi tässä vaiheessa seuraavat henkilöt (kokoonpanoa täydennetään projektin edetessä tarpeen mukaan): Arto Lehtokari (hankkeen johtaja), Markku Murto, Inkwon Hwang, Sampo Pajulampi, Kim Sinisalo, Jarkko Mäkinen, Sauli Glad, Ari Lindroos, Lauri Mäkinen, Janne Puputti, Erik Aarnio ja Teemu Heino.

4. Etsitään vapaaehtoisia henkilöitä "Taekwondo 30 vuotta Suomessa" -projektiryhmään, jonka tehtävänä on vastata juhlavuoden (2009)suunnittelusta.

5. Pyydetään Pro Dobokilta ja Hwarang Finlandilta tarjoukset liiton virallisen varustetoimittajaksi ryhtymisestä ajalle 2008–2009/2010.

 

HALLITUKSEN PÄÄTÖKSIÄ TAMMIKUUSSA 2008

1. Opetusministeriö on myöntänyt Taekwondoliitolle 6000 euron apurahan urheilijoiden suorituskyvyn mittausjärjestelmän kehittämishankkeeseen. Teemu Heino ja pääsihteeri toimivat hankkeen vastuuhenkilöinä. Myös Urheiluopistosäätiö on myöntänyt apurahan saman hankkeen toteuttamiseen.

2. Taekwondoliitto hankkii kaksi 32'' LCD-näyttöä kilpailujen pistenäytöiksi. Hankinta on mahdollista AUTOASI-nimisen yrityksen tuen ansiosta.

3. Arto Lehtokari (Budokwai/TTT) nimettiin Olympiakomitean kehityshankkeen vetäjäksi Taekwondoliiton osalta.

4. Hallitus tutki Olympiakarsintojen valintaprosessin puolueettomuutta. Hallituksen näkemyksen mukaan valintaprosessi on tehty huolella, puolueettomasti ja ennen kaikkea asetettuja valintakriteerejä noudattaen. Hallitus ei näe päätöksessä mitään urheilun eettisten arvojen ja reilun pelin periaatteen vastaista. Hallitus pyrki selvittämään valintojen objektiivisuutta, eikä löytänyt siitä moitittavaa. Erot kriteerien mukaisissa näytöissä joidenkin urheilijoiden välillä olivat pienet, mutta kuitenkin objektiivisesti todennettavissa. Kattavien näyttöjen puuttumisen ja urheilijoiden keskinäisen tasaisuuden vuoksi valmennusjohdon valintatehtävä on ollut erittäin vaikea. Tehdyt valinnat eivät kuitenkaan syrji ketään, koska ne on tehty asetettujen kriteerien mukaisesti.

 

HALLITUKSEN PÄÄTÖKSIÄ JOULUKUUSSA 2007

1. Päätettiin, että Taekwondoliitto on mukana Olympiakomitean kehitysprosessissa. Prosessi nostetaan liiton prioriteettilistalla korkeaan asemaan ja siihen pyritään sitouttamaan mahdollisimman laaja ryhmä otteluvalmennuksen osaajia. Vuoden 2008 alkupuolella järjestetään seminaari, jossa käsitellään asiaa erikseen kutsuttavan asiantuntijaryhmän toimesta.

2. Päätettiin sallia Taekwondoliiton maajoukkueverkkarin myyminen myös arvokisojen edustusjoukkueen ulkopuolisille kansainvälisen tason urheilijoille (PM, avoimet) ja heidän valmentajilleen.

 

HALLITUKSEN PÄÄTÖKSIÄ LOKAKUUSSA 2007

1. Lakkautettiin valmennusvaliokunta ja aloitettiin kilpailuvaliokunnan ottelujaoksen toiminta 21.10.2007 alkaen. Muut uudet valiokunnat ja jaokset aloittavat toimintansa alkuperäisen suunnitelman mukaan 1.1.2008. Kilpailuvaliokunnan puheenjohtajana tulee toimimaan Inkwon Hwang. Ottelujaoksen vastuuhenkilöt: 

Puheenjohtaja - Sampo Pajulampi

Sihteeri - Ilkka Vikström

Aikuisten joukkueenjohtaja - Janne Puputti

Urheilijoiden edustaja - Teemu Heino

Päävalmentaja - Kim Sinisalo

Kilpailukoordinaattori - Harri Moilanen

2. Valittiin talvisuurleirin (15.-17.2.2008) järjestäjäseuraksi Lahden Taekwondo Hwang ja kansainvälisen taekwondo-festivaalin (27.-29.6.2008) järjestäjäksi Budokwai/Taekwondo Team Turku.

 

HALLITUKSEN PÄÄTÖKSIÄ SYYSKUUSSA 2007

1. Taekwondoliiton hallitus maksaa kadettien EM-kilpailujen matkakuluista valmentajan osuuden 290,52 euroa Sampo Pajulammelle. Muut kustannukset jäävät osallistujien maksettavaksi.

2. Taekwondoliitto varaa työntekijöilleen TYKY-rahaa 200 euroa/henkilö vuodelle 2008.

3. Hyväksyttiin Taekwondoliitolle vuosia 2008-2012 koskeva strategia. Stragiassa on yleisten tavoitteiden lisäksi erilliset osiot koskien nuorisotoimintaa, harraste- ja kuntoliikuntaa sekä huippu-urheilua.

4. Hyväksyttiin Taekwondoliiton toimintasuunnitelma vuodelle 2008. Suunnitelma esitetään liiton yleiskokouksen hyväksyttäväksi syyskokouksessa 20.10.2007.

 

HALLITUKSEN PÄÄTÖKSIÄ ELOKUUSSA 2007

1. Taekwondoliitto maksaa Manchesterin olympiakarsinnan kilpailumaksut kokonaisuudessaan. Lisäksi Taekwondoliitto maksaa urheilijoiden (Stenvall, Leetberg, Kostiainen, Heino), joukkueenjohtajan (Pajulampi) ja päävalmentajan (Sinisalo) matkakulut kokonaan ja antaa mukaan lähtevien henkilökohtaisten valmentajien (Glad, Astala) matkakuluihin 50 %:n tuen. Päivärahoja ei makseta kenellekään. Joukkueenjohtaja hoitaa ilmoittautumiset ja matkajärjestelyt yhteistyössä liiton työntekijöiden kanssa. Saavutetut paikat ovat automaattisesti henkilökohtaisia ja niihin voidaan lähettää joku muu edustaja ainoastaan paikan saavuttaneen urheilijan luopuessa paikastaan, esimerkiksi loukkaantumistapauksessa. Tällaisessa tapauksessa Taekwondoliiton hallitus valitsee mahdollisen uuden edustajan.

2. Uuden kilpailuvaliokunnan suunnittelukokous pidetään Lahdessa Prodo-cupin yhteydessä lauantai-illalla 6.10. klo 18–21 hotelli Salpauksessa. Kokouksessa tarjotaan pientä purtavaa ja kokouksen päätteeksi on myös saunomismahdollisuus. Mukaan ovat tervetulleita kaikki ottelu- ja poomsevalmentajat sekä tuomarit.

3. Kauden 2007-2008 lisenssit ovat jo myynnissä. Alkavan lisenssikauden tavoitteeksi asetettiin olympiavuoden hengessä huikeat 2008 lisenssiä.

4. Taekwondoliitto järjestää perjantaina 16.11. Pajulahdessa Taekwondoliiton jäsenseurojen opettajille (4. dan ja ylemmät) vapaamuotoisen tapaamisen. Tapaaminen jatkuu lauantaina 17.11. kaikille mustavöisille tarkoitetun leirin merkeissä.

5. Taekwondoliitto asettaa Talvileirin 2008 ja Taekwondo-festivaalin 2008 järjestelyoikeudet hakuun.  Hakemusten deadline on 30.9.2007. Parhaiten harrastajakuntaa palvelevat kokonaisuudet valitaan Talvisuurleiriksi ja Taekwondo-festivaaliksi.

6. Sääntömääräinen syyskokous pidetään lauantaina 20.10.2007 SLU-talolla klo 16.30-18.00. Kokouksen jälkeen kaikille osallistujille on tarjolla vapaamuotoinen illanistujainen klo 18.00–22.00 SLU-talon saunakabinetissa.

7. Hallitus päivittää liiton toimintastrategian syyskokouksen hyväksyttäväksi. Ennen päivitystä tehdään seurakysely, jonka kautta seurat voivat ottaa kantaa suunnitteilla oleviin asioihin.

8. Liitto sitoutuu olympiakarsintaprojektin tukemiseen erikseen sovittavilla taloudellisilla resursseilla. Hallitus edellyttää raportointia projektin etenemisestä säännöllisesti. Projektin johtoryhmään valittiin Sampo Pajulampi, Kim Sinisalo ja Jarkko Mäkinen.

9. Ottelumaajoukkueen päävalmentaja Kalervo Valli erosi omasta pyynnöstään tehtävästään 15.8.2007 alkaen. Nuorten ottelumaajoukkueen valmentaja Kim Sinisalo vastaa toistaiseksi myös aikuisten ottelumaajoukkueen toiminnasta yhdessä joukkueenjohtajien Janne Puputin ja Sampo Pajulammen kanssa.

 

HALLITUKSEN PÄÄTÖKSIÄ TOUKOKUUSSA 2007

1. Taekwondoliitto lähtee mukaan Olympiakomitean valmennuksen kehittämishankkeeseen vuoden 2008 aikana.

2. Taekwondoliitto hankkii välittömästi kolme tuomarivaliokunnan esittämää pistelaitteistoa ja niiden edellyttämät kannettavat tietokoneet. Kilpailutapahtuman hallintaohjelman ja erillisten näyttöjen hankinta siirretään myöhempään ajankohtaan. Näyttöjen hankintakustannuksia pyritään laskemaan sponsorointijärjestelyjen avulla.

3. Taekwondoliiton lisenssiluokkia muutetaan 1.9.2007 alkaen kentältä saadun palautteen mukaisesti.

4. Taekwondoliitto hakee VOK-hankerahoitusta ajalle 1.9.2007-31.8.2008 liiton koulutusjärjestelmän kehittämiseen.

5. Hallitus päätti, että ottelutoiminnan kehittämisryhmän kokoontumisista (1-3 kpl) syntyvät matkakulut katetaan hallituksen budjetista. Kehittämisryhmään kuuluvat Harri Moilanen, Iiro Suorela, Toni Degerlund, Kari Sirviö ja Tatu Iivanainen. Lisäksi nimettiin Iiro Suorela Taekwondoliiton kilpailutoiminnan johtajaksi hoitamaan asioiden käytännön järjestelyjä kehittämisryhmän raportin valmistuttua.

 

HALLITUKSEN PÄÄTÖKSIÄ HUHTIKUUSSA 2007

1. Taekwondoliitto raportoi Opetusministeriölle vuoden 2006 toimintansa.

2. Hallitus päätti, että Iiro Suorelan ja Harri Moilasen johdolla muodostetaan toimikunta, jonka tehtävänä on priorisoida ottelukilpailutoiminnan kehityshaasteita (esim. kaksi kilpailujärjestäjän edustajaa ja kaksi ottelutuomaria) ja valmistella esitys myös vuoden 2008 ottelutoiminnan budjettia silmällä pitäen.

3. Tuomarivaliokuntaa pyydetään valmistelemaan esitys uuden pistelaitteiston hankinnasta hallituksen toukokuun kokoukseen mahdollisen lisäbudjetin myöntämistä varten.

 

HALLITUKSEN PÄÄTÖKSIÄ MAALISKUUSSA 2007

1. Kevään yleiskokous järjetetään keskiviikkona 25.4.2007 klo 19.00 SLU-talon kilpakabinetissa.

2. Hallitus järjestää elokuun alussa Pajulahdessa palaverin, johon kutsutaan lisenssimääriltään 15 suurimman jäsenseuran ja valiokuntien edustajat. Palaverin tavoitteena on liiton strategian päivittäminen ja toiminnan eri osa-alueiden niveltäminen uudistettuun valiokuntarakenteeseen.

3. Hallitus käsitteli pääsihteerin aluevierailuista koostaman raportin. Raportin keskeiset sisällöt otetaan käsittelyyn liiton strategiapalaverin yhteydessä. Raportista jaetaan tiivistelmä valiokuntien käyttöön. Raportin keskeisin viesti oli harrastajakisaamisen vaikeutuminen lisenssijärjestelmän vuoksi. Lisenssineuvottelut käynnistetään Pohjolan kanssa välittömästi tavoitteena harrastuskisaamisen tekeminen edullisemmaksi.

4. Hallitus päätti, että järjestetään seurojen otteluvastaavien kesäseminaari 2.6.2007. Seminaarin vastuuhenkilönä toimii Sampo Pajulampi.

5. Ottelun MM-kilpailuihin Pekingiin lähtee 11-12 urheilijaa. Joukkueen päävalmentajaksi nimettiin Kalervo Valli ja joukkueenjohtaksi Janne Puputti. Liiton viralliseen delegaatioon kuuluu lisäksi neljä muuta henkilöä.

6. Taekwondoliiton vuoden 2007 päätapahtuma on International Taekwondo Festival, joka järjestetään 17.-19.8.2007 Turussa. Festivaalin käytännön järjestelyt ulkoistetaan Budokwai/TTT:n tehtäväksi.

 

 

HALLITUKSEN PÄÄTÖKSIÄ HELMIKUUSSA 2007

1. Suomen Taekwondoliiton Opetusministeriötä saama perusavustus nousi 88’000 euroon (nousu 29,4 %).

2. Tukholman PM-kilpailuista Suomelle kolme kultamitalia ottelusta ja yksi kultamitali liikesarjoista.

3. Hallitus myönsi Porvoon seuralle Nuori-Suomi-sinetin.

4. Taekwondo pyrkii mukaan olympialajien valmennuksen kehittämisprosessiin.

5. Taekwondoliitto liittyy mukaan SOK-ryhmän Sporttiklubiin.

6. Taekwondoliitto neuvottelee yhteistyöstä Suomen Invalidiliiton kanssa

7. Taekwondoliitto aloittaa koulutusjärjestelmänsä kehittämisen. Tavoitteena on, että vuoden 2007 loppuun mennessä uusi järjestelmä on valmis ja toiminnassa.

8. Taekwondoliitto aloittaa valiokuntarakenteensa uudistamisen. Tavoitteena on, että viimeistään vuoden 2008 alusta alkaen valiokuntatoiminta on uuden rakenteen mukaista.

9. Hallituksen jäsenten vastuualueet vuonna 2007:

Kilpailutoiminta -  Kalervo Valli (ottelu), Ari Lindroos (ottelu), Inna Lindgren (liikesarjat)

Junioritoiminta - Tommi Loukas 

Harrastustoiminta - Kristiina Ketola, Jaakko Winberg

Suhdetoiminta - Kimmo Tirkkonen

10. Taekwondoliiton kevätkokous pidetään 25.4.2007 klo 19 SLU-talolla

 

 

 

 

HALLITUKSEN PÄÄTÖKSIÄ TAMMIKUUSSA 2007

1. Olympiakomitea myöntänyt Teemu Heinolle vuodelle 2007 huippuyksilöiden tukea 6000 €

2. Pääsihteeri tekee kevään 2007 aikana viisi aluevierailua: Vihti (10.3.), Mikkeli (13.3.), Jyväskylä (14.3.), Loviisa (20.3.), Tampere (21.3.).

3. Taekwondoliitto järjestää vuonna 2007 liittojohtoisesti kaksi mustienvöiden leiriä ja vuoden päätapahtumana kansainvälisen taekwondo-festivaalin.

4. Taekwondoliiton passien hintojen alennetaan merkittävästi ja ottelukilpailujen järjestämiseen tarvittavien välineitä lainataan jäsenseuroille liiton virallisten kilpailujen järjestämiseen ilmaiseksi.

5. Taekwondoliitto aloittaa yhteistyön Pajulahden urheiluopiston kanssa. Ensimmäinen liiton tapahtuma Pajulahdessa on msutavöisten leiri 25.2.

6. Vuoden 2008 PM-kilpailut järjestetään Helsingissä 12.1.2008.

7. Vuonna 2007 urheilijoiden kilpailusopimuksien ja toimitsijasopimuksien kausi on 1.1.-31.8.2007. Jatkossa sopimuskausi on identtinen lisenssikauden kanssa.

8. Liiton virallisten kilpailujen järjestäjien on mahdollista tehdä jälkikäteen liitolle tukianomus, jos kilpailujen budjetti on ollut lähtökohtaisesti positiivinen, mutta taloudellinen tulos on järjestäjästä riippumattomista syistä ollut negatiivinen. Tuen saamisen edellytyksenä on kuitteihin perustuvan raportin lähettäminen. Tukipäätökset tehdään tapauskohtaisesti.

 

 

 

 

Hallituksen kokous 25.10.2006

Antidopingohjelma
 Vahvistettiin toiminnanjohtajan työstämä antidopingohjelma

Hämeenlinnan seuran jäsenanomus
  Hyväksyttiin Hämeenlinnan Taekwondoseuran ry:n jäsenyys

Hallituksen järjestäytyminen
  pj Markku Murto
  1.pj Jarkko Mäkinen
  2.pj Kalervo Valli
  jäsen Ari Lindroos
  jäsen Jarkko Mäkinen
  jäsen Inna Lindgrén
  jäsen  Kimmo Tirkkonen
  jäsen Kristiina Ketola
  jäsen Jaakko Winberg
  jäsen  Tommi Loukas

Seuraava kokous
  SLU-talo 2.11. klo 17:15


Hallituksen kokous 10.10.2006

Valiokuntien asiat
 Rankingpiste järjestelmä käynnistyy SM-kisoista 2006

Talousasiat
 Todettiin talousasioiden edenneen suunnitellulta tavalla
 Päätettiin siirtää palkanlasku SLU:lle

Seurat
 Hyväksyttiin Ala-Satakunnan Tae Kwon Do:n jäsenanomus
 Hyväksyttiin mukaan liiton toimintaa Master Club KiM ry:n,
 jonka jäsenyys astuu virallisesti voimaan yhdistysrekisterin
 vahvistuksen jälkeen

Aikidoliiton ohjaajakoulutus
 Suhtauduttiin myönteisesti Aikidoliiton/Kustaa Ylitalon
 esitykseen koulutusyhteystyöstä ja päätettiin jatkaa
 keskusteluja yhteystyöstä.

Toiminnanjohtaja irtisanoutuminen
 Todettiin Petri Niemisen lopettavan liiton toiminnanjohtajan
 tehtävistä 30.11.
 Päätettiin asettaa paikka uudelleen haettavaksi pääsihteerin
 nimikkeellä liiton nettisivujen, SLU:n verkkopalvelun ja
 MOL:n kautta. Hakemus vapaamuotoinen palkkatoivomuksineen
 31.10. mennessä. Työ astuu voimaan sopimuksen mukaan.

Seuraava kokous
  SLU-talo 25.10 klo 16:30