Hallitus tiedottaa - kokous 5/2019
17.4.2019
Hallituksen kokous 5/2019 pidettiin keskiviikkona 17.4.2019 Sporttitalolla. Hallitus oli koolla täysimääräisenä.
Tiedoksi:
- Liiton historian ensimmäinen kouluttajakoulutus osana koulutusuudistusta toteutettiin Talvisuurleirin yhteydessä maaliskuussa.
- Toiminnanjohtaja Laura Ojanen irtisanoutunut 21.3.2019. Uuden toiminnanjohtajan haku avattu 29.3.2019 ja ilmoitettu päättyväksi 10.4.2019.
- Kevätkokouksen kutsu julkaistu ja lähetetty sähköisesti seuroille 1.4.2019.
- Ottelutuomari Ari Lindroos tuomaroi Manchesterin MM-kisoissa 15.-19.5.2019.
- Ottelutuomarit Shurooq Bajelan ja Kari Sirviö osallistuvat Tokion Paralympiavalintaleirille.
- Seuraava ottelutuomarikoulutus 4.5.2019 TU11 salilla Konalassa.
Päätöksiä:
- Valittiin STKDL ry:n uudeksi toiminnanjohtajaksi 29.4. lukien Tatu Iivanainen. Laajempi uutinen luettavissa TÄSTÄ.
- Vahvistettiin ja allekirjoitettiin vuoden 2018 tilinpäätös.
- Vahvistettiin hallituksen esitys STKDL vuoden 2018 vuosikertomuksesta.
- Hallituksen vastuutukset ja tehtävät (osana valiokuntia):
- Kari Sirviö: kansainvälinen toiminta, henkilöstön ja valiokuntien puheenjohtajia koskevien laskujen hyväksyntä (puheenjohtaja)
- Minna Saario: tiedotusvastaava, harrastevaliokunta (1. varapuheenjohtaja)
- Sauli Glad: otteluvaliokunta, ottelutoiminnan laskujen hyväksyntä (2. varapuheenjohtaja)
- Ari Lindroos: talous, järjestöhallinnon laskujen hyväksyntä, ottelutuomarivaliokunta
- Jenni Pohjonen: liikesarjatuomarivaliokunta, liikesarjatoiminnan laskujen hyväksyntä, liikesarjavaliokuntatyöryhmä
- Harri Tiihonen: some-vastaava
- Roosa Närhi: koulutustoiminta, liikesarjavaliokuntatyöryhmä
- Jukka Marin: seurat
- Juha Nieminen: seurat
- Tuija Soini-Jalonen: liikesarjavaliokuntatyöryhmä, 40-vuotisjuhlatapahtuma
- Miika Korpela: valmennuskeskuksen yhteyshenkilö
- Harrastevaliokunnan pöytäkirjat 2/2019 ja 3/2019 hallituksen nähtävillä.
- Nimettiin liikesarjavaliokunnan perustamiseksi työryhmä: Jenni Pohjonen, Roosa Närhi, Tuija Soini-Jalonen.
- Käsiteltiin liikesarjojen päävalmentajan Marco Halosen eroilmoitus. Liikesarjavaliokunta ryhtyy valmistelemaan uuden päävalmentaja rekrytointia.
- Vahvistettiin stipendit liikesarjojen EM-mitalien johdosta STKDL stipendihinnaston mukaisesti.
- Hallitus kiitti toiminnanjohtaja Laura Ojasta ansiokkaasta työstä liiton palveluksessa sekä toivottaa onnea ja menestystä uudessa työssä. Jatkossa Laura on mukana liiton toiminnassa vapaaehtoistyössä.
STKDL hallituksen seuraavat kokoukset: ke 22.5. (tarvittaessa) ja ke 28.8.2019
ms/170419