Iranin taekwondo-mahdin salaisuudet

24.1.2011

Iran on noussut viimeisen 10 vuoden aikana yhdeksi maailman suurimmista taekwondo-maista. Yksi “salaisuus” kehityksen takana on se, että Iranin valtio tukee lajin kehitystä voimakkaasti esimerkiksi menestykseen sidotun palkkiojärjestelmän kautta. Iranin urheilijoita motivoi kamppailemaan urheilemisen ilon lisäksi huomattavat palkintorahat. Yksittäiselle urheilijalle maksettavat palkkiot ovat parhaimmillaan ylittäneet miljoona euroa. Lisäksi voitoilla aukeaa tie parhaisiin urheiluoppilaitoksiin ja arvostettuihin ammatteihin.

Iran on satsannut maailman parhaiden valmentajien tuomiseen maahan. Ja satsaus on selkeästi tuottanut tulosta maan ollessa useimmissa arvokilpailuissa kokonaispisteiden kärkipäässä, ellei parhaana. Taekwondo-urheilijoilla on tätä nykyä mahdollisuus nousta Iranin kansallissankareiksi. Kirkkain tähti on olympiavoittaja Hadi Saei, jota lähes palvotaan paitsi saavutustensa ansiosta, myös hänen luonteensa vuoksi. Hän muun muassa myi olympiakultamitalinsa, jotta pystyi auttamaan maanjäristyksen uhreja.

Taekwondon asema Iranissa on erittäin korkea, kansallislaji painin ja jalkapallon veroinen. Taekwondon ammattilaisjoukkueet ovat Iranissa hyvin palkattuja, kansallinen liiga on erittäin korkeatasoinn ja sitä seuraa ahkerasti miljoonat kansalaiset. Lajin harrastajamäärät ovat jo nyt valtavia, mutta niiden ennustetaan vieläkin kasvavan. Näyttää siltä, että iranilaiset tulevat olemaan kovia vastustajia jatkossakin niin ottelussa kuin liikesarjoissa.