Kadettien EM-kilpailuista viides sija Suomeen
12.9.2016
Kadettien EM-kilpailut käytiin Romanian pääkaupungissa Bukarestissa 8.-11.9.2016. Suomen viisihenkinen ottelujoukkue ei tällä kertaa yltänyt mitaleille asti.
Suomen joukkueen urakan aloitti perjantaina Taru Hanhinen tyttöjen alle 37-kiloisissa. Hanhisen ottelu päättyi toisen erän päättyessä piste-eroon lukemin 0-26. Hanhisen vastustaja, Turkin Elif Ilgin Oztabak voitti lopulta koko sarjan.
Lauantaina Elisa Toivonen tyttöjen alle 44-kiloisissa ja Emilia Lahti tyttöjen alle 51-kiloisissa. Toivonen aloitti voittamalla Ison-Britannian Arundhathi Royn pistein 3-0, mutta joutui seuraavassa ottelussa tunnustamaan Ukrainan Vera Protsvetaevan paremmakseen lukemin 6-10. Protsvetaeva pääsi pronssille asti.
Lahti otteli Serbian Serdja Stevicia vastaan. Sarjan voittanut serbialainen vei tyttöjen välisen ottelu pistein 2-20.
Päätöspäivä sunnuntaina Eddie Quiñones poikien poikien alle 61-kiloisissa ja Chahrazed Boughrara tyttöjen alle 59-kiloisissa edustivat Suomea. Quiñones kamppaili tasaisesti Serbian Stefan Takovin kanssa, mutta balkanilainen pääsi lopussa johtoon ja voitti ottelun lukemin 14-8.
Suomalaisten parhaasta sijoituksesta vastasi Boughrara. Ensimmäisessä ottelussaan hän kaatoi Ison-Britannian Emily Brightonin selkein lukemin 20-10 ja toisessa ottelussaan Italian Caterina Ragnin pistein 6-9. Ottelun päässä mitaleista Boughrarasta voiton vei kuitenkin Venäjän Polina Arzhevitina pistein 0-6. Venäläinen voitti lopulta koko sarjan. Chahrazed Boughraralle siis Suomen joukkueen paras sijoitus sarjansa viidentenä.