Kolmannen suomalaisen ottelut takana nuorten MM-kilpailuissa

4.10.2024

Etelä-Korean Chuncheonissa käynnissä olevissa nuorten MM-kilpailuissa oli neljäntenä kilpailupäivänä Aina Kirtseliksen (Taekwondo Nurmijärvi) vuoro naisten alle 44-kiloisissa.

Sijoitus: 17.-32.
Ottelu: Aina Kirtselis vs. Bui Ngoc Tram (Vietnam) 0-2 (3-15, 3-15)

Suomalaisten otteluvoittotili ei avautunut valitettavasti vielä tänäänkään. Ensimmäistä vuottaan juniori-ikäluokassa otteleva Aina Kirtselis arvottiin aikaisempien suomalaisten tapaan suoraan toiselle kierrokselle, jossa hän kohtasi vietnamilaisen vastustajansa Bui Ngoc Tramin. Vastustaja pyrki ottelemaan pidempää etäisyyttä käyttäen ja tarkalla puolustuksella. Aina puolestaan pyrki ottelussa aktiivisesti luomaan pistepaikkoja myös rikkomalla vastustajan etäisyyttä esimerkiksi lyöntiä hyödyntäen. Vietnamilainen pystyi kuitenkin tässä ottelussa hyödyntämään Ainan hyökkäykset tehokkaasti napsimalla näistä tilanteista suurella prosentilla osumia panssarista. Ottelu päättyi Vietnamin 0-2 voittoon. 

Ainan kommentit:
"Olen pettynyt suoritukseeni. Odotin näiltä kisoilta enemmän. Tänään ei ollut minun päiväni. Junioreiden maailmanmestaruuskilpailut osuvat onneksi kohdalleni uudestaan kahden vuoden päästä. Niihin aion valmistautua entistäkin paremmin. Kiitos kaikille kannustuksesta täällä Koreassa ja kotona.”

Suomalaisista urheilijoista jäljellä on vielä Razan El-Habbal (Malmin Taekwondo), joka ottelee naisten alle 55-kiloisissa sunnuntaina.

Aina Kirtselis punaisessa panssarissa. Etualalla valmentaja Stelios Kirtselis. Kuva: Taina Susiluoto