Nuorten Olympialaisten karsinnat käyty

6.3.2010

Joel Nurisalo (-55 kg)

Ensimmäinen Nuorten Olympiaturnaus (Youth Olympic Games) käydään tänä vuonna Singaporessa. Kilpailun karsinnat käytiin 3.-4.3. Meksikossa, Tijuanassa. Mukana oli 360 urheilijaa 96 eri maasta. Suomea edustivat Joel Nurisalo ja Aleksi Nurisalo, jotka jäivät tällä kertaa ilman edustuspaikkaa.

Joel Nurisalo – Mahmmod Haidari, Afganistan, 4 - 7 (-55kg)

Joelin kova arpaonni arvokisoissa sai taas jatkoa. Mahmmod Haidari oli Kööpenhaminan aikuisten MM-kilpailuissa 2009 (-54kg) hopealla häviten Korealle jatkoajalla tuomariäänin. Tässäkin karsintaturnauksessa Haidari eteni voittoon, varsin vakuuttavastikin vielä. Joel sai hyvää kokemusta kovaa vastustajaa vastaan, eikä neljän pisteen tekeminen maailman huippua vastaan ole ihan huono saavutus.

Aleksi Nurisalo – Varas Joel, Costa Rica, 4 - 7 (-63kg)

Ottelussa näkyi eniten ottelijoiden todellinen painoero (voimaero), sillä poikien painoero oli noin 10kg. Silti ottelu olisi ollut valmentaja Juha Vahvelaisen mukaan voitettavissa, jos Aleksi olisi päässyt omalle tasolleen. Näin ei valitettavasti tällä kertaa käynyt, vaan hienoinen jännitys näkyi etenkin ensimmäisessä erässä. Lopussa alkanut Aleksin hyvä kiri ei riittänyt ottelun voittoon tällä kerralla.

Meksikossa käydään myös alle 18-vuotiaiden MM-kilpailut, joihin Joel ja Aleksi myös osallistuvat. MM-kilpailuissa on enemmän painoluokkia ja pojat saavat näin ollen otella omissa tutuissa painoluokissaan. Tsemppiä otteluihin, jotka alkavat jo 6.3.!

http://www.tkdmexico2010.com/

Aleksi Nurisalo (-63 kg)