Opiskelijoiden EM-kisojen 2017 edustusoikeudet ja ohjeet
8.12.2016
Opiskelijoiden EM-kisoja (jäljempänä OEM) järjestetään vuonna 2017 useassa eri lajissa. OEM-kisat ovat suunnattu eurooppalaisille korkeakouluopiskelijoille ja osallistujia kisoissa onkin yleensä monesta eri eurooppalaisesta korkeakoulusta. OEM-kisoissa ei ole tasovaatimuksia.
Euroopan opiskelijaliikunnan kattojärjestö EUSA on laatinut kisoille säännöt, joissa on yksityiskohtaisesti määritelty mm. osallistumisoikeuden periaatteet, lajikohtaiset periaatteet ja kisojen protokollat. Opiskelijoiden EM-kisoissa edustetaan aina sitä korkeakoulua, jossa osallistujat opiskelevat.
Suomesta korkeakouluopiskelijoilla on mahdollisuus osallistua OEM-kisoihin ensisijaisesti siten, että joukkue on voittanut omassa kilpasarjassaan kansalliset opiskelijoiden SM-kisat (jäljempänä OSM-kisat). OEM-kisoista lukien edellisenä vuonna (OSM 2016 kilpasarjan voittaja -> OEM 2017). Jos jostain syystä OSM-kisojen kilpasarjan voittaja on estynyt osallistumaan OEM-kisoihin, voidaan OEM-edustusoikeus myöntää OSM -kisoissa toiseksi tulleelle joukkueelle/yksilölle.
Niissä lajeissa joissa ei edellisenä vuonna (2016) ole järjestetty kansallista karsintaa OSM-kisoissa, voidaan edustusoikeus myöntää hakemusten (viestin lopussa on ohjeet) perusteella. Hakemuksissa ja edustusoikeuksien myöntämisessä painotetaan seuraavia kriteerejä:
1. joukkueen menestys aiemmissa opiskelijoiden SM-kisoissa (ensisijaisuus niillä, jotka ovat voittaneet lajinsa OSM-kisat vuonna 2015)
2. menestys muissa kansallisissa tai kansainvälisissä arvokisoissa
3. joukkueen motivaatio edustaa korkeakouluaan opiskelijoiden EM-kisoissa vuonna 2017
Lisätietoja EUSA:sta sekä opiskelijoiden EM-kisoista:
www.eusa.eu
OSM-kisojen 2016 perusteella ensisijaiset edustusoikeudet on myönnetty seuraavissa lajeissa:
· GOLF
· RANTALENTOPALLO
· KORIPALLO
· FUTSAL
· LENTOPALLO
· PÖYTÄTENNIS
· SHAKKI
Muut lajit, joihin OLL myöntää edustusoikeuden hakemusten perusteella:
· KORIPALLO 3 X 3
· KIIPEILY
· JALKAPALLO
· BRIDGE
· SOUTU
· SULKAPALLO
· KÄSIPALLO
· RUGBY 7VS
· TENNIS
· JUDO
· KARATE
· TAEKWONDO
Ohjeet:
Edustusoikeutta hakevat voivat täyttää liitteenä olevan hakemuslomakkeen. Lähettäkää hakemuksenne OEM -kisojen edustusoikeudesta viimeistään 31.12.2016 sähköpostitse osoitteeseen jenny.soderman@oll.fi (muistakaa mainita hakemuksessa yhteystiedot: nimenne, lajinne, korkeakoulun jota edustatte sekä taustaseuranne/-organisaationne).
HUOM! Osallistujien, jotka ovat voittaneet opiskelijoiden SM-kisat vuonna 2016, ei tarvitse täyttää lomaketta vaan tulemme ottamaan yhteyttä erikseen lähiaikoina.
Tässä vuoden 2017 opiskelijoiden EM-kisat:
http://www.eusa.eu/events/championships
Lisätietoja antaa
Koulutus- ja tapahtumakoordinaattori Jenny Söderman
+358 44 7800217
Fax: +358 29 009 0999