Saina ja Roosa lähellä mitalia opiskelijoiden MM-kilpailuissa

29.6.2010

Suomen liikesarjakilpailijat avasivat kilpailut hienoilla sijoituksilla. Roosa Närhi ylsi naisten sarjassa uransa tähän asti parhaaseen saavutukseen sijoittumalla viidenneksi. Sarjan taso oli todella kova, sillä Roosan edelle sijoituneista naisista jokainen oli saavuttanut aikaisemmin aikuisten MM-mitalin. Miesten sarjassa Heikki Liukkonen karsiutui niukasti finaalista eli kahdeksan parhaan joukosta. Hänen lopullinen sijoituksensa oli yhdeksäs.

Saina Savage ylsi yhteen otteluvoittoon päihittäen ensimmäisen kierroksen ottelussaan Yhdysvaltain Marisa Yarmien. Virallinen otteluaika päättyi luvuin 5-5, jonka jälkeen Saina voitti "sudden death" erän 1-0. Toinen ottelu Taiwanin Lu Wan-Tingiä vastaan päättyi harmillisesti, kun Sainan polvi ei kestänyt loppuun asti ja hän joutui tekemään päätöksen keskeyttää ottelu. Hämeen ammattikorkeakoulussa opiskelevan Savagen sijoitukseksi tuli jaettu viides sija. Sarjan kultamitali matkasi Etelä-Koreaan Jin Chae-Linin toimesta. Finaalissa korealainen päihitti vuoden 2009 MM-hopeamitalistin Kuuban Taimí Castellanos Estradan pistein 4-3.

 

 

Opiskelijoiden taekwondon MM-kisat, Vigo 29.6.-4.7.2010

 

Tulokset

 

Naiset alle 67 kg

 

1. kierros

Saina Savage – Marisa Yarmie, USA                     5-5, sudden death 1-0

 

2. kierros

Lu Wan Ting, Taiwan – Saina Savage                    Voitto Lu:lle Sainan keskeytettyä

 

LOPULLINEN JÄRJESTYS:

1. Jin Chae-Lin, Etelä-Korea

2. Taimí Castellanos Estrada, Kuuba

3. Lu Wan-Ting, Taiwan

3. Meirong Li, Kiina

5. Saina Savage, Suomi

 

 

Kisasivut: http://www.universiadavigo.com

 

 

LIIKESARJAT, NAISET


1. Laura Kim Kim, Espanja
2. Su Ji Kang, Korea
3. Claudia Beaujean, Saksa
4. Mazdani Mahsa, Iran
5. Roosa Närhi, Suomi
6. Katia Parrose, Ranska
7. Thi Thu Ngan nguyen, Vietnam
8. Ana Rita Napico, Portgali
 
LIIKESARJAT, MIEHET
 
1. Mikel Martinez Del Rio, Espanja
2. Sang Mok Lee, Korea
3. Ali Nadalinajafadadi, Iran
4. Thomas Sommer, Saksa
...9. Heikki Liukkonen, Suomi
 


SUOMEN JOUKKUE
 
Urheilijat:                                              Korkeakoulu                                      Kilpailupäivä
Saina Savage, - 67 kg                           Hämeen ammattikorkeakoulu             4.7.
Roosa Närhi, liikesarjat                         Turun avoin yliopisto                          30.6.
Heikki Liukkonen, liikesarjat                 Turun yliopisto                                   30.6.
 
Valmentaja, ottelu: Lauri Mäkinen
 
Valmentaja, liikesarjat: Jarkko Mäkinen
 
Fysioterapeutti: Mika Pihlman
 
 

Roosa Närhi - opiskelijoiden MM-5
Heikki Liukkonen - opiskelijoiden MM-9
Lauri Mäkinen (valmentaja) ja Saina Savage - opiskelijoiden MM-5