Seuratuki 2014 - infoa tulevasta hausta
11.10.2013
Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa vuosittain Seuratukea urheiluseurojen toiminnan kehittämiseen. Vuoden 2014 Seuratuen hakuaika käynnistyy 2.12.2013 ja päättyy 10.1.2014. Tulevana vuonna seuratukea jaetaan 5 miljoonan euron edestä.
Seuratuen ajatus tiivistettynä: "Laadukasta toimintaa mahdollisimman monelle kohtuukustannuksin."
Pääpainotukset:
- Avustuksen tarkoitus: perustoiminnan kehittäminen
- Tuen kohdennus: lapset ja nuoret & perheliikunta
- Seuratuen piirissä oleva toiminta ei ylitä 50 e /kk
- Tuen avulla voidaan: ehkäistä syrjäytymistä ja drop out-ilmiötä, vahvistaa yhteisöllisyyttä ja vapaaehtoistoimintaa, lisätä osaamista, lisätä harrastusryhmiä
Tavoitteena on:
- Yhdenvertaiset, tasa-arvoiset ja saavutettavat liikunnan harrastusmahdollisuudet
- Monipuolinen ja laadukas seuratoiminta
- Harrastajamäärien ja –ryhmien lisääminen
- Osallistumismaksujen kohtuullisuus/alentaminen
- Mahdollistetaan liikunnan harrastaminen kaikille lapsille
- Tukea toimintaa, johon kaikilla on varaa
- Edesauttaa liikunnallista elämäntapaa ja riittävää liikunnan määrää
Haku:
- Haku avataan 2.12.2013
- Haku päättyy 10.1.2014
- Hakemukset kirjallisena (vain hakuohjeissa mainitut lomakkeet) ministeriön kirjaamoon
- Seuratukea 2013 saaneet useampivuotiset hankkeet: lisälomake, jolla raportoidaan hankkeen käynnistymisestä
- Seuratukea 2013 saaneet: jatkohakemus sisään heti, kun haku avautuu (suositus)
- Ministeriö tiedottaa päätöksistä huhtikuun loppuun mennessä
Arvioinnin ehdottomat edellytykset:
- hakija on rekisteröity liikuntaa järjestävä yhdistys
- johto on sitoutunut hankkeeseen
- hankkeella on nimetty vastuuhenkilö
- hankkeen toiminta- ja taloussuunnitelma on esitetty
- hankkeen tavoitteet on esitetty
- omarahoitusosuus on kerrottu
- harrastamisen hinta kk/ nykytilanne ennen seuratukea on kerrottu
- hankekausi 12 kk on määritelty (mistä mihin); toiminnan tulee alkaa 2014 aikana
- toimintojen vakiinnuttaminen tukikauden jälkeen on esitetty
Eduksi hakemukselle:
- seuralla/lajilla on yhteistyökumppaneita & verkostoja
- toimintaa 2-3 kertaa viikossa
- uusien harrastajaryhmien perustaminen/lisääminen
- harjoitusaikojen sopivuus lapsille
- harjoitusten sijoittuminen lähelle asuinaluetta
- maahanmuuttajien mukanaolo toiminnassa
- vapaaehtoistoiminnan elävöittäminen (keinoja, tapoja kerrottu)
- hallinnon kehittäminen
- hankkeen mahdollinen innovatiivinen osa (kokeilu)
- hyväksi havaittujen käytänteiden ja suosituksien käyttöönotto
- toimintojen vakiinnuttamisen suunnitelma esitetty
- sparraaminen
Hankekausi:
- Seuratukea voi hakea vuodeksi tai kahdeksi vuodeksi
- Kahden vuoden hankkeissa hakemus tulee uusia 2015 (valtionavustuslaki)
- Alustava hanke- ja taloussuunnitelma molemmille vuosille tulee esittää jo ensimmäisessä haussa
- Tarkka talousarvioesitys tehdään vain ensimmäisestä hankevuodesta (12kk)
- Hankkeiden realistisuus tärkeää (tavoite- ja talouspuolella)
Hakija/monta hakijaa yhdessä:
- Hakija voi olla seura / yhdistys tai seuran lajijaosto
- Seuratukea voidaan hakea kohdennetusti harrasteliikuntaan tai toimintaan, mihin seuratuella nimenomaisesti halutaan vaikuttaa
- Usean seuran yhteishaut ovat kannatettavia
- Usean seuran yhteishakemuksessa yksi nimetään päävastuulliseksi (hakija)
- Tukisumman suuruus 2500 – 30 000 euroa vuodessa
- Omarahoitus vaaditaan (vähintään neljäsosa)
Seuratuen muodot:
- Seuran toiminnan kokonaisvaltainen kehittäminen tai jonkin osa-alueen kehittäminen (sis. koulutuksia, tilaisuuksia, tapahtumia, kampanjoita, yhteistyömuotoja, uusia harrastusryhmiä, lähiliikunnan toteuttamista, uusia kokeiluja…)
- Palkkaus voi olla osa seuratoiminnan kehittämistä: päätoiminen työntekijä: osa-aikainen työntekijä (kesätyöntekijä)
- Palkattu työntekijä voi tehdä muitakin töitä kuin lasten ja nuorten liikuntaan liittyviä töitä (hallinnollinen työntekijä)
Tarkemmat seuratuen hakuohjeet löydät ministeriön sivuilta: www.minedu.fi tai seuratuen sivuilta: www.seuratuki.fi
Suomen Taekwondoliiton seuratukisparraajana toimii Nuorisovastaava Tiiu Tuomi (p.0400 602 756, tiiu.tuomi(@)taekwondo.fi).
Lisätietoja seuratuesta ja hakuprosessista saat liiton toimistolta!