Suomen Taekwondoliitolle uusi puheenjohtaja ja hallituskokoonpano
9.3.2019
Suomen Taekwondoliitto ry järjesti ylimääräisen yleiskokouksen tänään Varalan Urheiluopistolla Tampereella. Ylimääräinen yleiskokous vapautti liiton hallituksen tehtävästään luottamuspulaan vedoten. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Kari Sirviö. Hallitukseen valittiin säännöissä määritelty enimmäismäärä eli kymmenen hallitusjäsentä. Uuteen hallitukseen valittiin vanhasta hallituskokoonpanosta kolme jäsentä.
Kahdeksantoista jäsenseuraa lähestyi Suomen Taekwondoliiton hallitusta loppuvuodesta vaateella järjestää ylimääräinen yleiskokous. Vaateessa todettiin, että ylimääräisessä yleiskokouksessa tulee päättää nykyisen hallituksen erottamisesta, palauttaa liiton hallituksen koko syksyn 2017 tilannetta vastaavaksi 1+8 sekä suorittaa sekä liiton puheenjohtajan että hallituksen jäsenten vaali liiton sääntöjen mukaisesti.
Tapahtumat käynnistyivät, kun Suomen Taekwondoliitto ry:n sääntömääräinen yleiskokous päätti syyskokouksessa Eurassa 23.11.2018 muuttaa silloisen liiton hallituksen koon jäsenmäärästä 1+7 (puheenjohtaja + 7 hallitusjäsentä) kokoon 1+6. Sääntöjen mukaan hallituksen koko voi olla puheenjohtaja + 4-10 hallitusjäsentä. Äänestysvaihtoehdot 1+7 ja 1+6 valikoituivat syyskokouksen esityslistan kohdassa ”5. Päätetään hallituksen koosta” jäsenistön esitysten pohjalta; molemmat edellä mainitut vaihtoehdot saivat kannatusta. Äänestyspäätöksen 1+6 johdosta ainut hallitukseen ehdolla ollut hakija jäi valitsematta. Ratkaisuun päädyttiin suljetulla lippuäänestyksellä.
Kokouksen jälkeen kyseinen päätös, hallituksen koon pienentämisestä, on herättänyt laajaa keskustelua sosiaalisessa mediassa sekä kentällä, sillä osan hallitusjäsenistä koettiin toimineen liiton arvojen (www.suomentaekwondoliitto.fi/taekwondoliitto/arvot) vastaisesti heidän edustaessaan liiton jäsenseuroja syyskokouksessa yhdellä tai kahdella valtakirjalla.
Ylimääräisessä yleiskokouksessa äänet jakaantuivat siten, että hallituksen erottamisen puolesta annettiin 64% äänistä. Päätös mahdollisimman laajan hallituspohjasta oli yksimielinen. Kokous kävi keskustelua vaikeasta aiheesta rakentavassa hengessä.
Hallituksen kokoonpano 9.3.2019 lukien:
Puheenjohtaja
Kari Sirviö
Hallituksen jäsenet
Ari Lindroos
Harri Tiihonen
Jenni Pohjonen
Juha Nieminen
Jukka Marin
Miika Korpela
Minna Saario
Roosa Närhi
Sauli Glad
Tuija Soini-Jalonen