Taekwondoliiton kevätkokouksen päätöksiä
28.4.2019
Suomen Taekwondoliitto ry:n kevätkokous järjestettiin kilpailu- ja leiritapahtuman yhteydessä eilen 17.4.2019 Malmin palloiluhallilla Helsingissä.
Kokouksessa oli edustettuna yhdeksän jäsenseuraa. Kokous oli laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen.
- Toiminnanjohtaja esitti, että käsitellään toimintakertomus ja tilit yhtäaikaisesti. Esitys hyväksyttiin. Samalla verrattiin vuoden 2018 toimintasuunnitelmaa toteutuneeseen toimintaan. Liitteenä käsittelyn pohjaksi laadittu kalvosarja.
- Toimintakertomus hyväksyttiin sellaisenaan.
- Hyväksyttiin tilit ja myönnettiin hallitukselle vastuuvapaus.
- Keskusteltiin liiton sääntöjen kehittämisestä kokousmateriaali liitteenä toimitettujen esitysten pohjalta. Esitys sääntöjen päivittämisestä tuodaan seuraavalle yleiskokoukselle.
- Jäsenet eivät saattaneet vireille muita asioita määräpäivään mennessä.
- Kevätkokous2019.pdf147 KB