Tukea aikuisten liikuntatoimintaan
6.8.2013
Opetus- ja kultturiministeriö on julistanut haettavaksi aikuisten terveyttä edistävän liikunnan hanketuet:
Hakuaika päättyy 30.9.2013.
Päätavoitteet
Lisätä suomalaisen aikuisväestön liikkumista terveysliikuntasuositusten mukaiseksi, erityisesti ei lainkaan tai vähän liikkuvien ihmisten keskuudessa
Edistää opiskelijaliikuntaa
Edistää työyhteisöliikuntaa
Edistää omatoimista/arkiliikuntaa
Muut tavoitteet
Edistää yhdenvertaisia, tasa-arvoisia ja saavutettavia liikunnan harrastusmahdollisuuksia
Ehkäistä liikunnasta syrjäytymistä ja edistää terveyserojen kaventamista
Edistää kumppanuutta ja verkostoitumista painottamalla useiden eri toimijoiden yhteishankkeita
Luoda uusia innovatiivisia toimintamalleja
Edistää olemassa olevan tiedon hyödyntämistä ja uuden tiedon tuottamista osana käytännön kehittämistyötä (tukea ei myönnetä pelkkiin tutkimushankkeisiin)
Lisätietoja Opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilta.