Tuttu ruotsalainen Suvi Mikkosen kiusana Moskovan GP:ssa
6.8.2017
Taekwondon Grand Prix -sarja käynnistyi viikonloppuna Moskovan osakilpailulla, jossa suomalaisedustajana oli olympiakävijä Suvi Mikkonen. Mikkonen sijoittui yhdeksänneksi voitettuaan yhden ja hävittyään yhden ottelun.
Avausottelussaan -57 kilon sarjassa Mikkonen kukisti tiukkojen vaihdeiden jälkeen unkarilaisen Edina Kotsisin.
- Matsi meni niin kuin ensimmäiset matsit usein menevät: kärsin enemmän kuin tarvitsisi. Tärkeintä matseissa on, että selvittää ne ja pääsee jatkoon. Se onnistui, Mikkonen kertasi.
Toinen vastustaja oli jälleen tuttu ruotsalainen Nikita Glasnovic, tämän vuoden MM-pronssimitalisti ja Rion olympialaisten viitonen.
Mikkonen otti terävästi 4-0 -johdon, mutta pienellä virheellään päästi ruotsalaisen kaventamaan erän loppuun 4-3:een. Pääpotku toi ruotsalaiselle kolme pistettä toiseen erään, joten kolmanteen mentiin Glasnovicin johtaessa 4-6.
Kolmannessa nähtiin paljon tapahtumia, jotka huipentuivat 1,5 sekuntia ennen loppuun tehtyihin videotarkastuksiin. Näiden jälkeen Mikkonen hyökkäsi pisteen takaa-ajoasemassa hyvin lyönnillä ja potkulla, mutta Glasnovic pääsi kuittamaan vartalosta potkulla kaksi pistettä.
- Harmittaa kovasti, että päästin tämän päivän mahdollisuuden lipsahtamaan sormieni välistä, Mikkonen totesi ottelusta ruotsalaista vastaan.
Glasnovic hävisi seuraavalla kierroksella Panaman Carolena Carstensille.
Moskovan kisa aloitti neljän osakilpailun GP-sarjan. Jokaisen painoluokan voittaja saa 5000 dollaria, kakkonen 3000 ja pronssimitalistakin 1000 dollaria.
Seuraavaksi Mikkosella on ohjelmassa Russian Open heti ylihuomenna sekä sen jälkeen matka jatkuu Aasian President´s Cupiin Uzbekistaniin.
- Maanantaina on punnituksen vuoro ja tiistaina otellaan. Nyt kuitenkin jääkylpyyn, Mikkonen virnisti.
Toni Flink
Olympiakomitean uutishuone