UNIVERSIADIT 2009

4.7.2009

Taekwondon osuus päättynyt -Kostiainen paras suomalainen

Mikkonen karsiutui taekwondossa

Suvi Mikkonen ei selvinnyt jatkoon naisten taekwondon alle 55 kilon
sarjassa. Mikkonen hävisi ensimmäisen karsintaottelunsa Venäjän Margarita
Mkrtchyanille lukemin 3-2.

Kostiainen viides taekwondossa

Suomalaistaekwondoka Juho Kostiainen kärsi tappion
neljännesfinaaliottelussaan ja sijoittui näin ollen Universiaditurnauksen
viidenneksi. Alle 72 kilon sarjassa otellut Kostiainen hävisi Saksan
Sebastian Lehmannille 0-(-1).
        Ottelun ensimmäisen pisteen sai Kostiainen, mutta suomalainen ei ehtinyt
johtaa ottelua kuin muutaman sekunnin, kunnes sai hyökkäystilanteen
jälkeisestä kaatumisesta varoituksen, josta tuomittiin pistemenetys.
Ottelun kolmannessa erässä nähtiin vielä kaksi saksalaispistettä sekä
kolme varoitusta, jotka johtivat ottelun lopullisiin lukemiin.
        Kovin tavoittein kilpailuun lähtenyt Kostiainen oli ottelun jälkeen
pettynyt.
– Saksalainen oli pitkä ja hankalasti tavoitettavissa, mutta ei muuten
erityisen hyvä. Jäi kyllä harmittamaan todella paljon, kun mahdollisuudet
mitaliinkin olivat kuitenkin olemassa, Kostiainen totesi.
        Viides sija on jo kaksissa Universiadeissa aiemmin otelleelle
Kostiaiselle tähän mennessä paras saavutus opiskelijakisoissa. Miesten
taekwondon alle 72 kilon sarjan finaalissa kohtasivat Ranskan Torann
Maizeroi ja Iranin Alireza Nassarazadany. Universiadikullan vei lopulta
Nassarazadany lukemin 0-2.

Saina Savage ei selviytynyt jatkoon naisten taekwondossa

Suomalaistaekwondoka Saina Savage hävisi ensimmäisen karsintaottelunsa
naisten alle 67 kilon sarjassa USA:n Su Bonnylle lukemin 3-5. Savage
otteli hyvin läpi ottelun, mutta viimeisen erän yksittäiset virheet
johtivat harmilliseen tappioon.

Taekwondoka Liukkonen karsiutui

Suomen Heikki Liukkonen ei yltänyt jatkopaikkaan keskiviikkoaamuna
käydyssä taekwondon liikesarjakilpailussa eli poomsessa. Kilpailun
ensimmäisenä esiintynyt Liukkonen sai kahdesta liikesarjastaan
yllätysalhaiset pisteet. Suomalaisen pistekeskiarvo 7,15 ei riittänyt
kovatasoisen karsintalohkon viiden parhaan joukkoon ja
semifinaalipaikkaan. MM-kisoissa yhdeksänneksi sijoittunut Liukkonen itse
oli kuitenkin tyytyväinen aamun esityksiinsä:
– Sain lämmittelyssä hyvän vireen päälle ja kropan hallinta oli hyvää.
Suoritukset lavalla olivat puhtaat. Liukkonen harmitteli ainoastaan
kohdalleen sattunutta kovaonnista arvontanumeroa, joka vaikutti
olennaisesti miehen karsiutumiseen.
– Yleensä tuomarit vähän hakevat linjaa ensimmäisten kilpailijoiden
kohdalla, mutta kyllä lohkokin oli tosi kova, Liukkonen kertasi kilpailun
jälkeen.

Liukkosen karsintalohkosta semifinaaleiden kautta finaaleihin etenivät
Etelä-Korean Kisung Leen johdolla Vietnam, Iran, Venäjä ja Turkki. Miesten
poomsen finaali käydään torstaina kello 17.30.

Avajaiset opiskelijoiden komennossa

25. Kesäuniversiadien viralliset avajaiset järjestettiin keskiviikko
iltana Belgrad Areenalla. Vuoden 2008 Euroviisu areena, yli 20 000
katsojan halli täyttyi niin kisavieraista kuin Belgradilaisista.
Avajaisten ohjelmasta vastasivat pääasiassa Belgradin yliopiston
opiskelijat. Tiede ja ihmiskunta olivat kantavia teemoja tilaisuudessa,
joka huipentui Manchester United:kin paidassa esiintyneen
Serbialaispalloilija Nema Vidicin vierailuun.
Suomen lipunkantajana avajaisissa toimi kolmatta kertaa Universiadeihin
osallistuva taekwondoka Juho Kostiainen.

---------------------------------------------------------------------------------------------

KESÄUNIVERSIADIT 2009, BELGRAD 1.-12.7.


Universiadijoukkueen ensimmäiset jäsenet saapuivat Belgradiin

Suomen Universiadijoukkueen ensimmäiset jäsenet saapuivat Belgradin
kisakylään sunnuntaina. Etujoukoissa Serbiaan matkasivat joukkueenjohdon
lisäksi miesten telinevoimistelujoukkue valmentajineen sekä taekwondoka
Heikki Liukkonen.

Ensimmäinen suomalainen pääsee tositoimiin kilpailujen avajaispäivänä
keskiviikkona, kun taekwondoka Heikki Liukkonen aloittaa kisaurakkansa
liikesarjakilpailussa.

Lisätietoja universiadeista ja Suomen joukkueesta:

Jukka Tirri                             Tiina Himanen
Universiadijoukkueen johtaja/           Universiadijoukkueen tiedottaja