URA-säätiön apurahat haettavissa
31.8.2018
Lukuvuoden 2018-19 apurahat
URA-säätiön opiskeluapurahat lukuvuodelle 2018-19 ovat haettavissa 1. syyskuuta alkaen aina syyskuun loppuun asti. Täyden apurahan suuruus on 3000 euroa. Apuraha voidaan myöntää myös puolikkaana syys- tai kevätlukukaudeksi. Apurahaa voivat hakea niin aktiiviurheilijat kuin myös jo huippu-urheilu -uransa lopettaneet.
Tarkempaa tietoa apurahan myöntämisehdoista löytyy alta kohdasta hakukriteerit ja sen alla on linkki hakulomakkeeseen.
Verotus & vaikutus opintotukeen
Urheilijalle maksettavat apurahat, kuten URA-säätiön opiskeluapuraha, ovat verotonta tuloa. Huomioithan kuitenkin, että Kela ottaa apurahan huomioon opintotuen tulovalvonnassa. Muista siis laskea apuraha mukaan vuosituloihisi ja selvittää hyvissä ajoin, kuinka monelta kuukaudelta opintotukea kannattaa nostaa. Näin vältyt opintotuen takaisinperinnältä tai asian selvittämiseltä jälkikäteen.
Apurahan saajan täytyy tehdä Kelalle ilmoitus saamastaan apurahasta. Ilmoituksen voi tehdä verkossa. Kela tutkii ilmoituksen perusteella, mikä osa apurahasta huomioidaan tulona tulovalvonnassa.
Tarkempaa tietoa asiasta ja linkki apurahasta ilmoittamiseen löytyy Kelan sivuilta: http://www.kela.fi/mitka-tulot-huomioidaan-apurahat
HAKUKRITEERIT
HAKULOMAKE
Yhteystiedot
URA-säätiön asiamies: Jukka Tirri, puh. 0447800213, ura@olympiakomitea.fi