Vuoden ensimmäinen ottelun MJ-leiri oli menestys
13.3.2018
Vuoden ensimämäiselle ottelun maajoukkueleirille Tampereella osallistui
35 urheilijaa (17 kadettia ja 18 nuorta/aikuista). Virallisen
maajoukkueen ulkopuolelta osallistujia oli myös G-kilpailijoista,
kadeteista ja 2007-2008-syntyneistä. Säännöllisillä
maajoukkueleirityksillä luodaan yhteenkuuluvuutta,
harjoitusmahdollisuuksia, jaetaan tietoa ja uusia menetelmiä
harjoitteluun sekä kehitetään urheilijoita. Tavoitteena on saada
henkisesti vahva, suorituskykyinen ja taitava joukkue tulevaisuuden
kilpailuihin.
Jo alle kadetti-ikäisiä on tarkoitus saada valmistautumaan tulevaan
olemalla valmiita jo ensimmäisenä kadettivuotenaan, joten heitä
kuljetetaan mukana leirityksissä jatkossakin. Valmennuspäällikkö Eero
Viinikainen oli positiivisesti yllättynyt kadettien taitotasosta ja
erityisesti heidän innokkuudesta harjoitteluun pitkästä päivästä
huolimatta. Nuorista ja aikuisista löytyy potentiaalia ja oli ilo nähdä
runsaslukuinen osallistujamäärä näissä ikäluokissa. Tästä on todella
hyvä jatkaa yhdessä eteenpäin.
Seuraavia maajoukkueleirityksiä (alustavat päivämäärät)
30.3.-1.4. (Turku, pääsiäisleirin yhteydessä NMM-joukkue)
21.4.
25.-27.5. (Helsinki?)
16.-17.6.
Jos seurat ovat halukkaita tarjoamaan saleillaan maajoukkueleireille
tiloja korvausta vastaan, niin yhteys valmennuspäällikköön:
eero.viinikainen@taekwondo.fi.